Euroopan komission vuonna 2019 tekemän arvion mukaan EU:n silloisille jäsenmaille on vuoteen 2030 mennessä kertynyt 76 000 kuutiometriä käytettyä, korkea-aktiivista ydinpolttoainetta. Toistaiseksi se on erilaisissa välivarastoissa, kuten tässä Bulgarian Kozloduyn suljetun ydinvoimalan kuivavarastossa.
Samaan aikaan kun Suomea kehutaan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen kärkimaaksi, on ulkomaisen ydinjätteen tuonti ollut vuosikymmeniä tabu jo pelkästään keskustelunaiheena.
Asia on nostettu esille pääosin kauhuskenaariona, jossa pohjoisesta maasta tulee säteilyhaittoihin hukkuva Euroopan ydinkaatopaikka.
Pinnan alla on kuitenkin myös pragmaattisempia näkemyksiä.
Niiden mukaan edelläkävijyyttä kannattaisi pyrkiä hyödyntämään taloudellisesti, sillä käytetyn ydinpolttoaineen ja muun ydinjätteen loppusijoitukseen kytkeytyy valtavia rahasummia. Samalla Suomi voisi olla ratkomassa laajalti ympäristöongelmia.
1990-luvun linjaus
Loviisan ydinvoimaloiden jäte vietiin vielä 1990-luvun alkupuolelle saakka Neuvostoliittoon. Sittemmin ajattelutavaksi vakiintui vastuun kantaminen Suomessa syntyneistä jätteistä itse, ja ydinjätteen vienti sekä tuonti kiellettiin lailla.
Samanlaisen vastuun on katsottu pitkälti kuuluvaksi myös muille maille, eikä Suomen kallioperää ei ole haluttu avata niiden maiden käyttöön
Kotimaisen ydipolttoaineen loppusijoitus alkaa näillä näkymin muutaman vuoden sisällä. Voi kysyä, että jos tämä katsotaan turvalliseksi, niin miksi tuontipolttoaineen loppusijoitusta ei.
Teknologista estettä sille ei olekaan, vaan kyse on poliittisesta linjauksesta.
Sen mahdollista muuttamista koskeva keskustelu on yleensä tukahdutettu nopeasti. Ilmassa on kuitenkin muutoksen merkkejä – ainakin Suomen ulkopuolella.
Aloite nostaa pöydälle
Yksi harvoja ydinjätteen tuontia koskevista julkisista nostoista on tammikuussa avattu Ydinasia-kansalaisaloitte. Se ehdottaa, että eduskunta ryhtyy valmistelemaan kansallisen ydinvoimaohjelman perustamista koskevaa lakia.
Aloitteen pääasiat liittyvät ydinvoimarakentamisen nopeuttamiseen sekä poliittisten ja taloudellisten riskien pienentämiseen. Kansainvälinen loppusijoituskin mainitaan.
– Suomen tulisikin kattavasti selvittää mahdollisuudet tarjota kaupallisia ydinjätteen loppusijoituspalveluita muille valtioille sekä tiedon muodossa että fyysisenä palveluna kallioperässämme, kansalaisaloitteen perusteluissa katsotaan.
"Olisihan se hienoa"
Aloitteen takana on ryhmä Suomen Ekomodernistit ry.:n aktiivijäseniä. Järjestö korostaa tutkimustietoa ympäristöongelmien ratkaisemisessa.
Yksi aloitteen alullepanijoista on tietokirjailija ja ydinvoiman ympäristöhyötyjä painottavan Think Atom -ajatuspajan perustaja Rauli Partanen. Hän on lisäksi juuri aloittamassa ydinjätteen kansainvälistä loppusijoitusta koskevaa selvitystä.
Partanen pyrkii edistämään ydinvoimaa monilla kansainvälisillä foorumeilla. Hän sanoo, että kiinnostusta on.
– Juhlapuheissa korostetaan, että kunkin maan olisi vastuullista hoitaa loppusijoitus itsenäisesti. Mutta kahvipöydässä mainitaan usein, että olisihan se hienoa, jos joku alkaisi tarjota tällaista palvelua.
Suomi mainittu
Kiinnostus Suomen kallioperään on ilmaistu toisinaan myös julkisesti.
Näin on tehty ainakin Hollannissa, jossa valmistellaan uutta ydinvoimarakentamista. Parlamentin ja hallituksen neuvonantajana toimiva ympäristö- ja infrastruktuurikomitea Rli julkaisi viime syyskuussa päätöksentekoa pohjustavan raportin.
– Yksi mahdollisuus olisi ostaa loppusijoitustilaa Suomesta. Toistaiseksi se on kuitenkin teoreettinen vaihtoehto, raportti toteaa viitateen Suomen lainsäädäntöön.
Kiinnostavaa on sekin, että viime vuonna linjatun EU-taksonomian mukaan ydinvoima saa vihreän leiman vain, jos ydinvoimahankkeeseen liittyy sen isäntämaan oma jäteratkaisu tai jonkin muun jäsenmaan kanssa tehty sopimus jätteiden vastaanottamisesta.
Tällaisia tahoja eivät näytä lähivuosikymmeninä olevan edes teoriassa kuin Suomi, Ruotsi ja kenties Ranska.
Kiinnostuneita riittää
Kaikki eivät muutenkaan jaa Suomen ajatusta ehdottoman kansallisesta loppusijoitusratkaisusta.
Esimerkiksi seitsemän eurooppalaisen ydinjätehuolto-organisaation muodostama ERDO selvittää asiaa yhteisestä näkökulmasta. Sen jäsenet, kuten Alankomaiden ydinjätteistä vastaava COVRA, menevät käytännössä kaksilla raiteilla.
– COVRAssa tutkitaan kansallista loppusijoitusratkaisua Alankomaissa ja toisten ERDO-maiden kanssa jaettua kansainvälistä ratkaisua, kertoo hollantilaisorganisaatiossa tutkijana työskentelevä Marja Vuorio, joka toimii myös ERDOn sihteerinä.
Ryhmä ei ole ajatuksineen yksin.
– Noin puolet EU:n jäsenmaista on ilmaissut kiinnostuksensa jaettuun ratkaisuun, Vuorio kertoo.
Vuorio työskenteli aiemmin Posivalla peräti 14 vuoden ajan. Hänen mukaansa Alankomaissa on tämänhetkisen käsityksen mukaan loppusijoitukseen sopivaa kallioperää, mutta kaikissa maissa välttämättä ei.
Monilla mailla jätteen määrä on lisäksi niin vähäinen, että oman loppusijoituslaitoksen rakentaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa tai siihen ei ole resursseja.
– Jaettu ratkaisu taitaa kuitenkin olla poliittisesti se haastavampi vaihtoehto.
Hyödyt jakoon
Yhteisratkaisujen tahmean etenemisen syy on Partasen mielestä epäkaupallisuus: mikään maa tuskin haluaa muiden jätteitä alueelleen ilman korvausta.
Juuri tästä syystä esimerkiksi EU-lähtöisyys olisi hänen mukaansa "kuolleena syntynyt ajatus".
– Hyväksyttävyyden voi tappaa tunne siitä, että komissio tai joku muu kasvoton byrokraatti alkaa sanella, mihin jätteet pitää laittaa.
Hän katsoo, että aloitteen tulisi lähteä jostakin maasta, joka ilmaisee kiinnostuksensa tarjota loppusijoitusta muille. Jo ennen sitä pohjalla tulisi olla kuntatasoinen päätös.
– Paikalliselta tasolta olisi hyvä tarjota tällaista mahdollisuutta ja katsoa, ketä se kiinnostaa ja millä hinnalla.
Juuri tätä alhaalta lähtevää suuntaa pidetään oleellisena syynä myös siihen, miksi loppusijoituksesta on Suomessa laaja konsensus, kun se monissa muissa maissa on ajautunut poliittiseeen ja yhteiskunnalliseen umpisolmuun.
Hyväksyttävyys edellyttää Partasen mielestä sitä, että myös hyödyt – eli myös raha – jaetaan oikeudenmukaisesti.
– Järkevää olisi julkisen ja yksityisen puolen yhteistyö, jossa tulevan luolan lähikunnat omistaisivat jotakin, valtio jotakin ja yksityinen taho jotakin.
Vastaa valtion velkaa
Lukujen perusteella potentiaalia kaupallisten toimijoiden houkuttelemiseksi pitäisi riittää. Harva ymmärtää, miten valtavasta taloudellisesta kokonaisuudesta ydinjätteen loppusijoituksessa puhutaan.
Partanen arvioi, että pelkästään Euroopassa on jo nykyisten reaktorien kohdalla kyse ainakin 140 miljardista eurosta.
– Se on sattumalta samaa luokkaa kuin Suomen valtion velka, hän huomauttaa.
Suuruusluokka-arvionsa Partanen perustaa tiedossa oleviin eri maiden ydinjäterahastoihin. Niissä on varoja reilut miljardi euroa tyypillistä, noin 40-vuotiasta reaktoria kohden.
– Euroopassa on satakunta tällaista reaktoria.
Monissa maissa saattaa olla haluja käyttää rahat mieluummin asiakkaan kuin toteuttajan roolissa.
Kiinnostus johtunee ennen kaikkea poliittisista vaikeuksista eikä esimerkiksi siitä, etteikö Manner-Euroopan kallioperään saisi sen geologian puolesta rakennettua turvallisia loppusijoitustiloja.
– Moni maa on lisäksi niin tiiviisti rakennettu, että se vaikeuttaa hyväksyttävyyttä ja lisää entisestään poliittisia ongelmia.
Keskustelu auki
Kävi miten kävi, pitäisi rajat ylittävästä loppusijoituksesta käydä Partasen mielestä vihdoinkin kunnollista julkista keskustelua.
– Ja faktapohjalta. Tähän mennessä asialla on lähinnä peloteltu.
Partanen näkee, että vääränlainen tai kokonaan puuttuva jätekeskustelu on johtanut monissa maissa ydinvoimarakentamisen pullonkaulaan.
– Iso osa ydinvoiman potentiaalista jää käyttämättä pullonkaulojen vuoksi. Jos jokin maa – kuten vaikka Suomi – avaisi pelin kunnolla, niin ehkä keskustelu helpottuisi ainakin tältä osin.
Muuttuvia tuulia
Keskustelulle saattaisi vähitellen olla tilaa enemmän kuin ennen.
Partanen muistuttaa, että kun Suomi sulki ydinjätteeltä rajansa kolme vuosikymmentä sitten, tilanne oli aivan toisenlainen kuin tänään.
– Ei ollut Onkaloa ja kaikkea sitä tutkimusta kuin nyt – esimerkiksi loppusijoituksen turvallisuusmarginaaleista ja etenkin pelkoon verrattuna pienestä ympäristöjalanjäljestä.
Partaselle ydinvoiman ympäristöhyödyt erityisesti ilmastokriisin selättämisessä ovat kärkimotiivi keskustelun avaamiselle. Siitä huolimatta hän myöntää, ettei bisnesmahdollisuutta voi jättää huomiotta.
Jos arvio 140 miljardin euron eurooppalaisesta loppusijoitusmarkkinasta pitää, se vastaa kutakuinkin Suomen valtion velkaa.
– Suomen huoltosuhde heikkenee, ja jotain tuottoisaa pitäisi keksiä. Tämä olisi asia, jota kannattaisi ainakin selvittää tarkemmin.
Posiva: Tehtävämme ei ole spekuloida
Loppusijoitusyhtiö Posivaan kohdistuu valtava kansainvälinen kiinnostus.
Yhtiön viestintäpäällikkö Pasi Tuohimaa myöntää, että ulkomaisen ydinjätteen vastaanottoon liittyviä kysymyksiä tulee aika ajoin.
– Vastaamme siihen aina, että Suomen laki kieltää tuonnin. Eduskunta säätää lait, eikä meidän tehtävämme ole spekuloida.
Posiva keskittyy loppusijoittamaan omistajiensa eli Fortumin ja Teollisuuden Voiman jätteet. Tytäryhtiö Posiva Solutions puolestaan myy vain tietotaitoa, ei esimerkiksi loppusijoitustilaa.
Tuohimaan sanoo, että Suomen pitäytyminen vain oman ydinjätteensä huolehtijana on Posivan mukaan myös perusta loppusijoituksen yleiselle hyväksyttävyydelle.
Laki estää tuonnin, mutta hyvää kalliota riittäisi
Ydinjätteen tuonti on tällä hetkellä kielletty yksiselitteisesti ydinenergialain kuudennessa pykälässä.
Siinä todetaan, että muualla kuin Suomessa tapahtuneessa ydinenergian käytössä syntynyttä jätettä ei saa käsitellä eikä varastoida Suomessa.
– Laki on aika absoluuttinen. Siinä on vain joitain pieniä poikkeuksia, kuten tutkimustarkoitukseen liittyvä vähäinen jätemäärä tai sellainen jäte, jonka alkuperä on tuntematon, kertoo johtava asiantuntija Kai Hämäläinen Säteilyturvakeskuksesta (Stuk).
Professori: Loppusijoituksen aloitus lisää luottamusta
Manchesterista Suomeen muuttanut Helsingin yliopiston radiokemian professori Gareth Law on seurannut loppusijoituskeskustelua eri maissa.
Hän huomauttaa, että kansainvälisillä loppusijoitustiloilla on spekuloitu moneen kertaan.
– Mutta yhtään käytetylle ydinpolttoaineelle tarkoitettua loppusijoituslaitosta ei toistaiseksi ole käytössä, ja siksi keskustelu on mielestäni jumiutunut, Law miettii.
Hän uskoo, että pattitilanne voi aueta, kunhan jätteitä olisi onnistuneesti loppusijoitettu kansallisella tasolla riittävän pitkään.
– Kun tämä tuo lisää luottamusta tekniikkaa kohtaan, kansainvälisistäkin ratkaisuista voi tulla varteenotettavampia. Mutta niihin liittyy monia muitakin näkökulmia, jotka tulee harkita perusteellisesti.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.