Rakentamisen kasvu yllätti naula- ja raudoitevalmistajan

Tuomas Pere johtaa 60-vuotiasta Pintosta. Perheyrityksen aiemmat toimitusjohtajat olivat isoisä Niilo Pere ja isä Jorma Pere.

Euralainen perheyritys Pintos on viime vuosina investoinut rajusti, vaikka rakennusala on tullut koko ajan alaspäin. Pintos pani Euran että Rauman tehtaisiinsa kiinni yhteensä kahdeksan miljoonaa euroa 2013-2014. Se näkyi tuloksessakin.

- Vuonna 2014 tuli turpaan niin, että tuntui, kuvaa toimitusjohtaja Tuomas Pere yli 600 000 euron tappiota.

Pintoksen onneksi investoinnit näyttävät kuitenkin oikeaan osuneilta. Viime vuonna tulos parani ja tästä vuodesta odotetaan vielä parempaa, sillä rakentaminen kasvaa pääkaupunkiseudulla yllättävänkin rivakasti.

-  Vuosi on alkanut hyvin, mutta rakennusalalla on varauduttava nopeisiin suhdanneheilahteluihin. Pääasia on, että tämänkin vuoden tulos jää plussalle, sanoo Pere.

Noin 44 miljoonan euron liikevaihtoa tekevä Pintos valmistaa nauloja ja raudoitteita. Erityisen hyvin käyvät kaupaksi mittatilaustyönä valmistettavat raudoitekomponentit. Niitä tehdään Pintoksen Rauman (Lapin) tehtaalla.

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.