Rakkaan räsyn tekemisentaito siirtyy uusille polville

Marja Porkka näyttää, miten mattoa varten mattoa varten tehdään kudekasoja. Kasoja on tässä kahdeksan, ja jokaisessa täytyy olla samat kuteet samassa järjestyksessä, jotta valittu kuvio toistuisi. Kuva: Pekka Lehmuskallio.

Valtakunnallinen Käsityölauantai Rakas räsy toi uteliaita myös Taitokeskus Raumaan. Päivän aikana Taitokeskuksen neuvoja Marja Porkka ja vastaava neuvoja Helena Kuivanen esittelivät kuteen leikkausta ja kiikkalaisen kuteen sekoitusta. Halukkaat pääsivät myös kokeilemaan maton kutomista kiikkalaisesta.

– Kuteet on leikattu vanhoista vaatteista ja kuvio tulee polkemisjärjestyksestä, Porkka selittää.

Kaikenlaiset vanhat perinteet, tavat ja taidot nousevat aika ajoin megatrendin asemaan. Niin kävi jossain vaiheessa myös räsymatolle. Näkyikö se vaikkapa Taitokeskuksen kävijämäärissä?

– Nuoria kutojia käy jonkin verran, Porkka sanoo.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.