Viides kerta toden sanoo.
Neljästi aiemmin Sirpa Kähkönen on noussut Finlandia-ehdokkaaksi, kolmesti kaunokirjallisuudessa ja kerran tietokirjallisuudessa, ja nyt viidennellä kierroksella 36 uurnaa – Väärässä olemisen historia (Siltala) toi voiton kotiin.
Teos kuvailee äidin ja tyttären suhdetta, sukupolvien välistä kuilua, mielen horjumista, häpeää, vaikenemista – ja kuolematonta rakkautta. Kähköselle kaikki se rakkaus, joka hänen sisältään äidin kuoltua paljastui, tuli yllätyksenä.
– Ihmiselle on tietämätöntä, mitä tapahtuu äidin kuollessa. Ihmisellä on yksi äiti, ja äidin kuolema voi tapahtua vain kerran.Hänen kuollessaan astuin tuntemattomalle maalle, kirjailija kertoo.
Siksi on vaikea sanoa, mikä kaikki 36 uurnassa on tietoista ja päätettyä ja mikä seurausta eräänlaisen sisäisen oven avautumisesta.
– Teos ikään kuin kirjoittui minun kauttani, mutta se sisältää paljon ylisukupolvisia ääniä, kirjoitettuja ja kerrottuja asioita sekä arkistoja.
”Pittää äitiä ymmärtää”
Teoksessa Kähkösen isoäiti, äidin anoppi, sanoo Kähköselle, että ”pittää äitiä ymmärtää”.
Kähkösen koko elämänsä tuntema ylenpalttinen vastuuntunto kaikuu myös romaanin nimessä. Kun hän alkoi äitinsä kuoltua järjestää käytännön asioita, kävi ilmi, että hautaan mahtuu yhteensä 36 tuhkauurnaa. Hautaan, jonka piti kuulua vain oman perheen käyttöön ja jonne äiti piti laskea viimeisenä.
Pohdinnat saivat romaanin kirjoittamisprosessin liikkeelle – äidin eläessä se ei olisi onnistunut.
Vaikka 36 uurnaa on muodoltaan taiteellinen ja sisältää fantasian elementtejä, teoksessa on mukana omaelämäkerrallisuutta sekä tietoa jo edesmenneiden elämästä. Esimerkiksi postikorttien tekstit ovat Kähkösen mukaan aitoja.
Armoa kaikille
Teoksessa on voimakkaasti läsnä häpeän tunne. Kähkönen sanoo, että aiemmin mielen ongelmista kärsineillä ei ollut lupaa tai mahdollisuutta puhua asiasta.
Läheisen kärsimyksen seuraaminen on ollut hänelle elämän mittainen prosessi, ja hän on alkanut ymmärtää omaa rooliaan suuren taakan kantajana ja hiljaisuuden lukkona.
– Toisaalta olen halunnut näyttää, miten mahdotonta on saada tukea, kun on ilman omaa syytään joutunut kovan kohtalon kolhaisemaksi aikana, jolloin melkein kaikki ongelmat olivat tabuja.
Kovuuden kulttuurin kääntöpuolelle Kähkönen toivoisi armoa niin itselle kuin toisillekin sekä tilaisuuksia erehtyä ja korjata virheitä, katua ja tehdä parannus.
Vaikka paljon hyviäkin asioita on tapahtunut ja ongelmista puhuminen on aiempaa sallitumpaa, nykyisessäyksinkertaistamisen kulttuurissa on Sirpa Kähkösen mielestä myös ristiriitoja.
– On tavallaan luvallista puhua ongelmista, mutta samalla se voi olla vaarallista, koska ihmiset nostetaan näkyville ja tuomitaan nopeasti.
Tuntematon toinen
Romaanissaan Kähkönen myös kiittää äitiään. Äiti jaksoi kantaa syntipukkiuden pistelevän taakan, lukuisat kolhaisut ja paljon harvinaisemmat lämpimän käden kosketukset.
Kähkönen oli kiitollinen äidilleen jo tämän eläessä. Kiitos ja kiintymys vain tuntuivat tulevan torjutuiksi.
– Toinen ihminen on meille aina tuntematon. Voi olla, että hän jotain otti vastaan, mutta hän jäi salaperäiseksi niin, etten voi tietää, miten hän asiat koki.
Kähkönen kertoo kirjaa tehdessään käyttäneensä kaikki voimavaransa ja koko luomiskykynsä. Nyt jäljellä on hiljaisuus.
Toivon, että taide edistää tyyntä mahdollisuutta tarkastella asioita eri näkökulmista. Koen astuneeni ulos jostakin maisemasta, enkä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Kuusi ehdolla, viisi läsnä
Voittajan valitsi professori ja tanssitaitelija Jorma Uotinen. Uotinen sanoi teoksen koskettaneen ja synnyttäneen tunnevyöryn, ja sen vaikutus on hänen mukaansa verrattavissa tarkoin tähdättyyn nyrkiniskuun.
Lisäksi hän kehui teosta hallituksi, tarkkanäköiseksi ja oivaltavaksi sekä sen kieltä kirkkaaksi ja tarkaksi.
– Tekijän henkilökohtainen kokemus kasvaa universaaleihin ulottuvuuksiin, ja hän löytää jotain yleispätevää ihmisestä, Uotinen perusteli.
Lukijoiden suosikiksi äänestettiin tänä vuonna Miki Liukkosen postuumisti julkaistu Vierastila (WSOY).
Kähkönen sanoo arvostavansa kilpakumppaneitaan. Liukkosen ehdokkuus tuntui hänestä hiljentävältä erityisesti, kun Kähkösen omassa teoksessa ikään kuin keskustellaan vainajan kanssa.
– Ehdokkaita oli kuusi, mutta vain viisi oli paikalla. Yksi jo edesmennyt oli silti jollakin tavalla läsnä.
Anne Salomäki, STT
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.