Räsäsen tilannekatsaus maauimalasta: "Olin liian sinisilmäinen"

Varainkeräys Rauman maauimalaan ei ole lähtenyt ollenkaan odotetulla tavalla liikkeelle.

| Päivitetty

Yrittäjä Riku Räsänen käy tänään Rauman kaupunginhallituksessa antamassa tavanomaisen katsauksensa RMJ:n järjestelyjen ja maauimalan kunnostuksen edistymisestä.

RMJ:stä ei erityisempää mainittavaa ole. Järjestelyt etenevät rutiinilla.

Maauimalan osalta sen sijaan kuuluu huonompaa. Makis Oy:n varainkeräys ei ole lähtenyt ollenkaan odotetulla tavalla liikkeelle.

- Olin liian sinisilmäinen. Luulin, että uimala olisi raumalaisille tosi tärkeä ja talkoisiin sen pelastamiseksi haluttaisiin osallistua laajalla rintamalla. Väärässä olin. Yksityishenkilöt ovat kantaneet kortta kekoon, mutta yritykset eivät ole juuri lainkaan kiinnostuneita, harmittelee Räsänen.

Kaupunki pistää remonttiin miljoona euroa.

- Allas saadaan uintikuntoon kesällä, mutta hienot suunnitelmat makiksen kehittämisestä voinee unohtaa. Harmittaa, kun olen ollut hyvällä mielellä rakentamassa yhteistä hyvää, pannut tähän paljon omaa aikaa ja rahaakin. 110 000 euroa tähän mennessä, ja sata tonnia ehkä vielä, laskee Räsänen.

Vettä päästään tällä tietoa laskemaan altaaseen ensi kertaa touko-kesäkuussa.

- Riippuu siitä miten pinnoitustyöt etenevät.

Makis Oy järjestää vielä uuden varainkeruukierroksen.

- Yritykset voivat osallistua netissa, ja jonkin verran myös soitellaan firmoja uudelleen läpi, kertoo Räsänen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut