Rattijuoppoja liikkeellä Raumalla

Viikonlopun aikana alkometrin viisari heilui ahkeraan Raumalla.
Perjantaina Koilahdentiellä sattui liikenneonnettomuus, missä Turuntietä kohti ajanut henkilöauto, kuljettajanaan vuonna 1967 syntynyt mies, törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleeseen henkilöautoon.
Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1.10 promillea.
Miehen kyydissä olleet kaksi matkustajaa loukkaantuivat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisille ilmoitettiin Suvitiellä ajavasta mopoautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa.
Mopoauton kuljettajaksi osoittautunut vuonna 1998 syntynyt poika puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,78 promillea. Poikaa epäillään rattijuopumuksesta.
Lauantaina poliisi pysäytti Töyryntiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut naishenkilö puhalsi poliisin alkometriin lukeman 1,31 promillea. Tätä vuonna 1958 syntynyttä naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.