Rauma Biennale Balticum tuo kansainvälistä taidetta Rauman taidemuseoon

Rauman taidemuseossa avautunut Rauma Biennale Balticum 2016 -näyttely tuo museoon nykytaidetta Itämeren alueen rantavaltioista.

Näyttelyn teemaksi nostettua Haavoittuvuutta tarkastellaan näyttelyn teoksissa monesta eri näkökulmasta. Esille nousee muun muassa ympäristön haavoittuvuus.

Aihetta käsitellään näyttelyn teoksissa, joista suurin osa on videotaidetta sekä installaatioita, sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. 

Näyttelyn erikoisuus on suomalaisen äänitaiteilija, säveltäjä ja muusikko Petri Kuljuntaustan Burbot-teos, jossa voi kuulla mateen laulua.

Näyttely on esillä Rauman taidemuseossa syyskuulle saakka. 

Rauma Biennale Balticum tuo jälleen Itämeren alueen maiden nykytaidetta Raumalle. Joukossa on myös suomalaisten taiteilijoiden teoksia, kuten Petri Kuljuntaustan Burbot-teos, jossa on kuultavissa mateen laulua. Kuva Pekka Lehmuskallio.


 

LUE LISÄÄ KELLO 23.00 ILMESTYVÄSTÄ NÄKÖISLEHDESTÄ

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.