Rauma Blues ei kuopannut koko festivaaliaan: ohjelmaa on luvassa elokuussa paikallisin ja kotimaisin esiintyjin

Rauma Bluesin pääkonsertti peruuntui, mutta tapahtuma järjestetään elokuussa kolmen päivän ajan yksittäisinä keikkoina. Artistikattaus julkaistaan ensi viikolla. Kuva: Lisbet Joelsson

Rauma Blues toteutuu sittenkin, mutta totutusta poikkevalla formaatilla.

Bluesfestivaali järjestetään 13.8.–15.8. perinteistä telttafestaria pienempinä keikkoina raumalaisissa ravintoloissa ja kotimaisten artistien voimin.

Esiintyjiksi on tulossa sekä kotimaisia bluesin kärkinimiä kuin paikallisiakin bluesmuusikoita. Eilen ei vielä julkistettu esiintyjätietoja, niitä on luvassa ensi viikolla.

Rauma Blues halusi kuitenkin tulla ulos tapahtumallaan jo nyt.

– Meillä on runsaasti faneja, jotka odottelevat tietoa, joten päätimme infota saman tien, kun voimme luvata asian varmaksi, Tunnu Pärssinen Rauma Bluesista kertoo.

Rauma Bluesilla oli Pärssisen mukaan telttakonsertin peruuntumisesta lähtien ajatuksena järjestää jotain viranomaismääräysten sallimissa rajoissa.

– Suomessa on paljon hyviä kotimaisia esiintyjiä, ja tasokkaita paikallisiakin, joita ei aiemmin ole voitu hyödyntää. Nyt meillä on mahdollisuus antaa heille tilaisuus esiintyä.