Rauma Blues on jälleen kansainvälinen: Chicagon bluesbussikuski etsii Suomesta inspiraatiota

Raumalle tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saapunut kitaristi, laulaja-lauluntekijä Toronzo Cannon toivoo miljöönvaihdoksen, Suomen raikkaan ilman, hiljaisuuden ja uusien ihmisten inspiroivan myös uusien tekstien syntymiseen Raumalla Kuva: Juha Sinisalo

Voiko enää bluesimpaa olla?

Kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Toronzo Cannon saapuu tapaamiseen päässään ruskea huopahattu, olkapäällään kitara ja sormissa tuore tatuointi Blues 4 ever.

Kitara on rekonstruktio Jimi Hendrixin vuonna 1969 käyttämästä soittimesta. Cannon näyttää siitä paikan, jossa Hendrix piti tupakkaansa sekä kohdan, johon hänen sormuksensa osui, kun hän soitti.

Rauma Bluesin pääkonsertissa esiintyvällä Cannonilla on takanaan kunnioitettava määrä vuosia muusikkona: ensimmäisen kitaran hän sai käsiinsä parikymppisenä. Sen osti pianoa soittanut isosisko.

– Olin juuri lopettanut koripallon pelaamisen loukkaantumisen takia ja hengailin ympäriinsä. Siskon ostama kitara oli tärkeä asia, sillä itse olisin tuskin ostanut instrumenttia itselleni.

Bluesin kasvattama

Vaikka Cannon opetteli kitaransoiton melko myöhään, musiikki ympäröi häntä pikkulapsesta lähtien.

– En löytänyt musiikkia, se löysi minut. Isovanhempani kasvattivat minut, ja musiikki – jota en tosin vielä silloin tunnistanut bluesiksi – soi kodissani. Se oli vain musiikkia, jota he kuuntelivat.

Varsinainen musiikillinen herätys, tai puraisu, kuten Cannon sanoo, tapahtui vasta myöhemmin. Hän ei kuitenkaan aloittanut bluesista, vaan reggaesta.

– Pidin sen biitistä ja kasvatin pitkän tukankin. En tuolloin vielä tiennyt mitään musiikkigenreistä, tiesin vain sen, että reggae on ulkomaalaista musiikkia.

Kun Cannon sitten puolitoista vuotta kestäneen reggaemuusikon uran jälkeen ei enää löytänyt itselleen uutta bändiä, hän kääntyi bluesin puoleen.

– Musiikkina myös sen rytmi tuntui hyvältä ja olin viehättynyt myös bluesin tarinoista.

Tätä tarinaperinnettä hän jatkaa omissa kappaleissaan. Perinteistä bluesia rockin ja funkin elementteihin ja nykyaikaisiin lyriikoihin yhdistävän Cannonin ääntä kuvataan ”syväksi ja voimakkaaksi” ja hänen kitaraansa ”veitsenteräväksi”. Vaikutteita hän on saanut monilta aiemmilta mestareilta, mutta kitarasoundi on oma.

 – Kun aloin soittaa bluesia, löysin ääneni ja bluesia tuli kaatamalla, hän kuvailee verkkosivuillaan.

Cannonilla ei ole mitään sitä vastaan, että häntä pidetään Chicago-bluesin lipunkantaja ja muistuttaa sen merkityksestä bluesmusiikille.

– Chicago-blues muutti maalaissaundin sähköiseksi ja teki bluesista äänekästä ja säädytöntä.

Soittava kuljettaja

Alan musiikkipiireissä muusikko tunnetaan Chicagon bluesbussikuskina, sillä hän oli liki 30 vuotta Chicago Transit Authorityn bussinkuljettaja kotikaupungissaan Chicagossa. Cannon jäi eläkkeelle loppusyksystä 2020.

– Heräsin joka aamu 27 vuoden ajan kello viisi ja ajoin bussia aamukuudesta iltakuuteen. Pidän työvuosiani aikamoisena saavutuksena. Kulunut aika oli pitkä, monellakaan Amerikassa ei enää ole mahdollisuutta tehdä vastaavaa työuraa yhdessä ja samassa paikassa.

Bussissa ei kuitenkaan soinut blues, sillä Cannon piti pitkään omana tietonaan sen, että illat ja viikonloput kuluivat bluesklubeilla ja festareilla.

– Bussifirma tajusi vasta kun minua oli haastateltu paikalliseen televisioon, että kierrän ympäri maailmaa esittämässä bluesia.

– En halunnut työnantajani tietävän muusikon työstäni. Pelkäsin, että siitä tulee minulle ongelmia ja he sanoisivat, että nukunko varmasti tarpeeksi, kun kuitenkin ajan ympäri kaupunkia kyydissäni satoja ihmisiä.

Hän sanookin olleensa hermostunut, kun asia tuli julki. Työnantajan reaktio oli kuitenkin positiivinen.

– Tarinastani tuli tavallaan hyvän mielen juttu muille bussikuskeille.

Leipää, jotta sirkushuveja

Leipätyö oli muusikolle välttämättömyys.

– Minun piti ajaa bussia, jotta voisin maksaa laskuni ja tehdä sitä mitä halusin eli musiikkia. Ajatukseni olivat silti aina bluesissa ja keikoissa, hän sanoo.

Nyt vapaa-aikaa on huomattavasti enemmän, ja hän sanoo toisinaan jopa ikävöivänsä päivätyön kurinalaisuutta.

– Nyt menen usein nukkumaan vasta aamuviideltä.

Eläköityminen on merkinnyt myös sitä, että kiertueet voivat olla pidempiä. Marraskuussa muusikolla ja hänen bändillään on 20 päivän kiertue Ranskassa.

Tarinanpätkiä paperille

Bussinkuljettajan työstä oli etua myös musiikin tekemiselle: monet Cannonin sanoituksista syntyivät työpäivän aikana.

– Minulla oli aina mukanani pala paperia, johon kirjoitin tekstejä.

Laulunpätkiä syntyy edelleen koko ajan, viimeisin lentokoneessa matkalla Eurooppaan. Kyseessä on rakkausruno.

– Annoin tyttöystävälleni suukon lähtiessäni, mutta koneessa aloin miettiä, että ehkä minun olisi pitänyt suudella häntä enemmän. Olen poissa 10 päivää, se on pitkä aika.

Raumalle tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saapunut Cannon toivoo miljöönvaihdoksen, Suomen raikkaan ilman, hiljaisuuden ja uusien ihmisten inspiroivan myös uusien tekstien syntymiseen Raumalla. Siirtyminen miljoonakaupungista rauhalliseen Pohjolaan on tervetullut asia muusikon elämässä.

– Yritän kääntää täällä aivoni erilaiseen tilaan.

Sanoitusten ohella myös uutta musiikkia saattaa syntyä tien päällä. Siksi muusikon kitara on aina näkösillä inspiraation iskiessä. Kappaleet syntyvät usein leikkaa-liimaa -systeemillä, joku tarinanpätkä sopii johonkin mittaan biisissä.

– Toisinaan laulu syntyy musiikki edellä, toisinaan sanat. Usein saatan palata johonkin paperille kirjoittamaani pätkään vasta puolen vuoden päästä ja sovittaa sanat sopivaan melodiaan.

Tuskan ohella huumoria

Bluesissa on usein kyse elämäntuskasta.

– Tuska kaipaa seuraa ja omalla surkeudella saattaa olla yleisössä samaistumispintaa, he tietävät mistä laulan Cannon sanoo.

Siksi bluesmuusikon on Cannonin mukaan ensin elettävä ja koettava ennen kuin hän voi kertoa suurista tunteista.

– Ei kaksitoistavuotiaana voi vielä esittää aikuisen miehen bluesia. Pitää laulaa niistä asioista, jotka tuntee. Sanonkin aina nuorelle sukupolvelle, että eläkää ensin vähän.

Pelkästä murheesta ja alakulosta ei bluesissa hänen mukaansa silti ole kyse. Esimerkiksi The Preacher, The Politician Or The Pimp -albumi sisältää myös kappaleita, jotka ottavat kantaa, mutta humoristisesti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.