Rauma esillä viikonlopun Kotimaan Matkailumessuilla

Rauma osallistuu tulevana viikonloppuna Tampereen Kotimaan Matkailumessuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messuilla Rauma esittelee maailmanperinnön lisäksi raumalaista kuvataidetta, Pitsiviikkoa, saaristoa sekä kaupungin tapahtumia. 

Rauman messuosaston (E422) vetonaulana ovat Rauman kaupungin kummityttö, Kerttu Horilan ”Rauma Flikk” -veistos sekä Eila Minkkisen ”Iloiset Facebook-ystävät”. Messukävijät houkutellaan ottamaan ”selfieitä” eli kuvia itsestään näiden teosten kanssa.

Tavoitteena on saada kävijät innostumaan raumalaisesta kuvataiteesta ja vierailemaan esimerkiksi Eila Minkkisen ”Osaatteko valssata, neiti Minkkinen?” –näyttelyssä Rauman taidemuseossa kesällä 2015. 

Osaston toisena pääteemana ovat saaristo ja merellisyys. Paikalle on tulossa saariston eri yrittäjiä ja merellisyyttä elävöittää Matruus Mäkisen raumalaiset laulut. Osastolla nähdään myös Pitsimissi, nyplääjä ja Rauman kaupunginteatterin väkeä.

Raumalaiset ovat mukana myös päivittäin messujen ohjelmalavalla Satakunta-esityksessä. Lavalla kuullaan Rauma Festivon musiikkia. 

Lapsiperheille suunnattu ”Lystimbitto vähäll rahall” -kokonaisuus jatkuu kesällä 2015. Kampanja sai viime kesänä paljon positiivista palautetta sekä matkailijoilta että siihen osallistuneilta yhteistyötahoilta. Kesän 2015 Lystimbitto–passi julkaistaan messuilla.