Rauma keskittää esiopetusta ja päivähoitoa uusiin isoihin yksiköihin

Kaupunki kertoi suunnitelmistaan torstaina tiedotustilaisuudessa. Päätöksiä on määrä tehdä ensi viikolla.

| Päivitetty

Rauman kaupunki aikoo keskittää esiopetusta ja päivähoitoa suuriin yksiköihin ensi syksystä lähtien. Rakenteilla olevat uudishankkeet tarjoavat ensi vuonna noin 180 lapselle uudet päiväkoti- ja esiopetuskäyttöön suunnitellut tilat. Lapsia siirretään niihin muista paikoista, myös yksityisistä.

Esiopetusryhmät sijoitetaan jatkossa aina mahdollisuuksien mukaan alakoulujen yhteyteen. Pois jäävät yksityisten Englanninkielisen lastentarhan, Musikatin ja Touhulan päiväkotien ja Rauma-Repolan lastentarhan sekä Normaalikoulun Taikatakin esiopetustoiminta.

Päivähoidossa luovuttavien kiinteistöjen listaan kuuluvat ainakin Kuovinkujan Nuutti, Salosen torppa, Uotilan Sininen koulu ja Heinon talo Nummen päiväkodin yhteydessä. Lisäksi päättyy toiminta Meritähtien vuokratiloissa Syväraumankadulla ja Siilien toiminta Kuovin nuorisotalolla. 

Mahdollista on myös, että vuonna 2020 Rauma luopuu Onnelan päiväkodista Kortelassa. Tämä päätös odottaa kuitenkin vielä vuoden verran. Vuonna 2020 valmistuu myös Turun yliopiston ns. Pikkunorssi valmistuu Seminaarinmäelle. Sinne tulee 120 uutta varhaiskasvatuspaikkaa, myös esikouluun.

Kaupunki kertoi suunnitelmistaan torstaina tiedotustilaisuudessa. Päätöksiä on määrä tehdä sivistysvaliokunnassa ensi viikolla. Perheille tiedotetaan valiokunnan kokouksen jälkeen. Perheet saavat ohjeet, miten toimitaan, mikäli lapset ovat yksiköissä, joiden toiminta muuttuu ensi elokuussa.

Juttua täydennetty kello 14.20.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut