Rauma Marine Constructions menetti kahden matkustaja-autolautan sopimuksen

Aiesopimus kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta allekirjoitettiin Australian TT-Line Company Pty. Ltd:n kanssa tämän vuoden helmikuussa.

| Päivitetty

TT-Line Company vetäytyi kaupasta Tasmanian osavaltion omistajaohjausministerien tekemän päätöksen mukaisesti. Alusten rakentamisen oli tarkoitus alkaa Rauman telakalla alkuvuodesta 2021.

- TT-Line Company on ilmoittanut meille, että he vetäytyvät kaupasta ja lykkäävät laivahankintaa maailmanlaajuisen koronapandemian ja sen aiheuttaman taloudellisen epävarmuuden vuoksi. Tilanne on meille luonnollisesti valitettava, mutta voimme onneksemme todeta, että kaupan peruuntuminen ei aiheuta RMC:lle välittömiä muutostarpeita, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

- Olemme aina valmiina jatkamaan keskusteluita TT-Line Companyn kanssa, kun alusten rakentaminen tulee ajankohtaiseksi, Heinimaa jatkaa.

Rauma Marine Constructions rakentaa parhaillaan Wasalinelle Aurora Botnia -matkustaja-autolauttaa Vaasa-Uumaja-välille. Tallink Gruppin shuttle-alus MyStarin tuotanto alkoi niin ikään Rauman telakalla huhtikuussa. Lisäksi RMC solmi viime syksynä Puolustusvoimien kanssa sopimuksen neljän monitoimikorvetin rakentamisesta.

- Tuotannossa olevien projektien toteuttaminen ja neljän monitoimikorvetin suunnittelutyöt jatkuvat Rauman telakalla sovitusti. Teemme jatkuvasti töitä myös uusien ja vaihtoehtoisten projektin kanssa, Heinimaa jatkaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut