Rauma Marine Constructionsin muutosneuvottelut päättyivät – henkilöstövähennys odotettua pienempi

Muutosneuvotteluiden myötä RMC:n toiminta jaetaan viranomaisaluksiin ja kauppalaivoihin.

RMC:llä oli vuoden 2022 lopussa 210 työntekijää. Kuva: Juha Sinisalo

Tammikuussa käynnistetyt Rauma Marine Constructionsin muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen myötä RMC:n organisaatio järjesteltiin uudelleen, mutta henkilöstövähennykset jäävät neuvottelujen seurauksena odotettua pienemmiksi.

Neuvottelujen alkaessa RMC:llä arvioitiin, että suunnitellut toimenpiteet voivat mahdollisesti johtaa enintään 20 toimihenkilön työsuhteen päättämiseen, mutta nyt yhtiö tiedottaa henkilöstövähennyksen jäävän alle ilmoitetun. Henkilöstövähennykset tehdään irtisanomisilla ja eläköitymisillä. RMC:llä oli vuoden 2022 lopussa yli 210 työntekijää.

– Pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita, ja siksi nämä käydyt neuvottelut olivat välttämättömät osana yhtiön laajempaa muutostarvetta. RMC:llä on kaikki mahdollisuudet nousta kannattavaksi ja työ sen eteen jatkuu, RMC:n toimitusjohtaja Mika Heiskanen sanoo tiedotteessa.

Muutosneuvotteluiden myötä RMC:n toiminta jaetaan jatkossa kahteen selkeään liiketoiminnalliseen vastuualueeseen, jotka ovat viranomaisalukset ja kauppalaivat. Liiketoiminta-alueilla on tulosvastuu toteuttamistaan projekteista. Uudistuksen myötä vastuut ja työnjako selkeytetään, kustannusten ja aikataulujen hallintaa parannetaan ja projektien resurssointia vahvistetaan.

RMC:n tiedotteen mukaan uudelleenjärjestelyn tarkoitus on vastata nykyisen, pääsääntöisesti tuotannollisen tilauskannan tarpeisiin ja taata, että sen toteuttamisessa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla.

RMC:n viime vuosien toiminta on ollut tappiollista. Yhtiön tilauskanta on kuitenkin vahva, 1,2 miljardia euroa, ja tilaukset yltävät vuoteen 2028 asti. Telakalla on tällä hetkellä työn alla neljä monitoimikorvettia käsittävä Laivue 2020 -hanke Merivoimille sekä kaksi Spirit of Tasmania -matkustaja-autolauttaa tasmanialaiselle TT-Line-yhtiölle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut