Rauma on kesäkaupunkina tuttu, mutta joulukaupunkina vieraampi – "Kun joulukaupunki tästä kehittyy ja kasvaa, tilanne tulee varmasti muuttumaan"

Pitsikaupungin joulun toivotaan houkuttelevan kaupunkiin myös matkailijoita. Tällä hetkellä suurin osa ryhmävarauksista tehdään lähiseudulta. Rauman kaupungin matkailuneuvoja Jenna Ylipuranen kertoo, että markkinointia tehdään hankkeen edetessä koko ajan enemmän. Vastaanotto on ollut tähän mennessä erittäin positiivinen. Kuvaa viime vuoden Tonttujen yöstä.
Pitsikaupungin joulun toivotaan houkuttelevan kaupunkiin myös matkailijoita. Tällä hetkellä suurin osa ryhmävarauksista tehdään lähiseudulta. Rauman kaupungin matkailuneuvoja Jenna Ylipuranen kertoo, että markkinointia tehdään hankkeen edetessä koko ajan enemmän. Vastaanotto on ollut tähän mennessä erittäin positiivinen. Kuvaa viime vuoden Tonttujen yöstä. Kuva: Arkistokuva/Juha Sinisalo

Pitsikaupungin joulu on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa.