Rauma on kiinnostunut öljyntorjuntakeskuksesta

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän selvityksen mukaan Suomesta löytyy arktisten öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan liittyvää osaamista, jolle olisi kysyntää etenkin ulkomaisten toimijoiden joukossa.

Rauma ilmaisi kiinnostuksensa osaamiskeskuksen rakennuspaikkakunnaksi jo kesäkuussa.

Eilen maanantaina Raumalla vieraili kaksi konsulttiyhtiö Neste Jacobs Oy:n edustajaa sekä liikenne- ja viestintäministeriön edustaja.

– Olemme jo aikaisemmin vastanneet laajoihin ja yksityiskohtaisiin kyselyihin ja eilen kävimme tutustumassa Seaside Industry Parkin alueeseen, josta voisimme tarjota hankkeelle vuokratiloja, elinkeinosuunnittelija Mirja Kotiranta kertoo.

Rauman lisäksi kartoitettavien kaupunkien joukkoon kuuluvat myös muun muassa Pori, Kokkola, Kalajoki, Oulu ja Kemi.

– Voi silti olla, ettei osaamiskeskusta lopulta perustetakaan, jos tarkemmassa suunnitteluvaiheessa käy ilmi, ettei sille ole riittävästi kysyntää.

Selvityksen mukaan osaamiskeskuksen tarjoamille palveluille olisi kysyntää lähinnä ulkomaisten toimijoiden keskuudessa, ja arktista osaamista sekä sopivat olosuhteet luonnonjäällä tehtäviin testeihin löytyisivät juuri Suomesta.