”Rauma on liian pieni”

Satakunnassa vain keskuskaupunki Pori pystyy yksin täyttämään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kriteerin riittävän suuresta väestöpohjasta.

Hallituksen linjauksen mukaisesti kunnissa tai yhteistoiminta-alueilla tulee olla vähintään 50 000–100 000 asukasta, jotta ne voivat vastata laajennetusta perustason palvelujen järjestämisestä.

– Tällä matematiikalla Rauma olisi liian pieni. On kuitenkin liian aikaista vastata Rauman suhteen mitään, sanoo selvitystyöryhmän jäsen Göran Honga.

Selvityshenkilöt Honga, Tiina Perä ja Harry Yltävä vastaavat uudistuksesta TYKSin erityisvastuualueella. Kolmikolla on siten työn alla esitys sote-uudistuksesta koskien Satakunnan, Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen alueita.

Maanantaina vuorossa oli kuntien kuulemistilaisuus Porissa. Yksi pääpalautteista koski liian kireänä pidettyä aikataulua sekä sitä, että meneillään on monta uudistusta samaan aikaan.

Soteuudistuksen ohella hallitus vie eteenpäin sekä kuntarakenteen uudistusta että valtionosuusuudistusta.

– Niistä merkittävin ja tärkein on kuitenkin soteuudistus, näki Harry Yltävä.

Selvityskolmikko ei suostunut antamaan vastauksia siihen, minkälaisia ratkaisuja se tulee Satakunnassa esittämään hallituksen linjausten täyttämiseksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut