Rauma on ylittänyt energiatehokkuussopimuksen tavoitteet reilusti – öljylämmityksestä luopumiseen lähes 400 000 euroa avustusta

Kaaron koulun öljylämmityksestä luopumista on pohjustettu jo ainakin parin vuoden ajan. Järjestelmä vaihtuu todennäköisesti maalämpöön.
Kaaron koulun öljylämmityksestä luopumista on pohjustettu jo ainakin parin vuoden ajan. Järjestelmä vaihtuu todennäköisesti maalämpöön. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Rauman kaupunki on panostanut viime vuosina niin paljon kiinteistökantansa energia-asioihin, että kuntien energiatehokkuussopimuksen tavoite on täyttynyt jo reilusti.

Nykyinen sopimuskausi alkoi vuonna 2017 ja päättyy vuonna 2025.

– Säästötavoitteesta on täynnä jo 132 prosenttia. Hinku-kuntana Rauma on edelläkävijän asemassa, hehkuttaa kaupungin energia- ja automaatioasiantuntija Matti Lehtonen tiedotteessa.

Kärjessä nyt aurinkosähkö

Tavoite on ylitetty vuosia jatkuneella työllä, johon kuuluu niin säätöjä, käyttötottumuksia, remontteja kuin isoja investointejakin.

– Energiatehokkuutta tarkastellaan niin uutta rakennettaessa kuin vanhaa kunnostettaessa. Huomioimme toimintaympäristön muutokset ja pyrimme toimimaan ennakoivasti, listaa tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula tiedotteessa.

Aivan viime vuosina erityisen merkittävään asemaan on noussut aurinkosähkö. Paneeleja on asennettu pääsääntöisesti kaikkiin perusparannus- ja uudisrakennuskohteisiin.

Seuraavia suuria aurinkosähkökohteita ovat Raumanmeren koulu, kaupungintalo, pääkirjasto ja Rauman Lyseon lukio.

Tänä ja ensi vuonna rakennettavien aurinkosähköhankkeiden kokonaisteho on yhteensä noin 1 250 kilowattipiikkiä. Tuotanto vastaa kaupungin arvion mukaan noin 55 sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutusta.

Aurinkopaneelihankkeita on meneillään 13 Rauman kaupungin kiinteistökohteessa. Arkistokuva.
Aurinkopaneelihankkeita on meneillään 13 Rauman kaupungin kiinteistökohteessa. Arkistokuva. Kuva: arkisto/Pekka Lehmuskallio

Öljy historiaan valtion tuella

Edistyksistä huolimatta Rauman kaupungilla on edelleen joitakin isoja tai muuten merkittävästi energiaa kuluttavia kiinteistöjä, jotka lämpeävät pääosin suoralla sähköllä tai öljyllä.

Näistä Kortelan koulu ja Lähdepellon huoltorakennus ovat siirtymässä kaukolämmitykseen. Kaaron koululle ja Kylmäpihlajan majakalle puolestaan harkitaan maalämpöjärjestelmiä.

Kaupungin energiatehokkuushankkeisiin osoitettiin syksyllä 300 000 euron määräraha. Lisäksi kaupunki on saanut öljylämmityksestä luopumiseen yli 370 000 euron avustukset asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta.

Investointeja vauhdittaa myös energian hinnan nousu.