Rauma sai uuden taideteoksen - mutta onko sen nimi oikein?

Matti Pursiheimon ideoima ja Muisto Laineen pajassaan takoma Klyykka paljastettiin Parpansalissa, Kanalin partaalla, tänään keskiviikkona.

| Päivitetty

Rauma sai uuden taideteoksen. Matti Pursiheimon ideoima ja Muisto Laineen pajassaan takoma Klyykka paljastettiin Parpansalissa, Kanalin partaalla, tänään keskiviikkona.

Kansanedustaja ja presidenttiehdokas Matti Vanhanen sai kunnian pitää puheen patsaan paljastustilaisuudessa. Hän kiinnitti huomiota siihen, että klyykoista pienemmästä puuttuu pala. Hän tulkitsi sen viittaavan vastoinkäymisiin, joita elämä eteemme heittää.

Jotain perin raumalaista oli siinä, kun Pursiheimo aloitti lyhyen puheensa Klyykan kirjoitusasusta. Noin satapäisen yleisön joukossa kuului olevan monenlaista versiota siitä mikä teoksen nimen oikein pitäisi olla.

Klyykka, flyykka, lyykka tai joku muu - joka tapauksessa kyse on merihankaimesta, johon airo laitetaan soudettaessa.

Tilaisuuden hupiosuudesta vastasivat murremiekkoset Nyyper ja Brander. He vitsailivat Vanhasen presidenttikampanjan alkamisella ja lauloivat yhden kappaleen. Se oli tietenkin Muistaks Rauman ganali, joka on paikallinen mukaelma Saksan kansallislaulusta.

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski kiitti LaiMua, joka sponsoroi raumalaisille tämän uuden yhteisen ilon.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut