Rauma siirtyy sähköiseen reseptiin

Rauman kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto ottaa tiistaina käyttöön sähköisen reseptin, mikä koskee kaikkia terveyskeskuksen terveysasemia, työterveyshuoltoa, terveyskeskussairaalaa, aluesairaalan poliklinikoita ja osastoja sekä kotihoitoa.

– Koko Suomi on mukana sähköisessä reseptissä 1. huhtikuuta, mutta tässä yhteydessä on ollut onni olla jälkijunassa. Ei tarvitse kärsiä lastentaudeista, kuvaa sovellusasiantuntija Anne Poukka.

Poukka on vetänyt reilun vuoden e-resepti-projektia, jossa alkuvuosi on pitkälti sujahtanut lääkärien ja hoitajien koulutuksessa. Ylilääkäri ja atk-työryhmän puheenjohtaja Jaakko Ylinaatu toteaa, että henkilökunta saattaa tarvita jatkokoulutusta.

Jokainen asiakas pitää informoida sähköisen reseptin käytöstä kasvotusten sekä suullisesti että kirjallisesti, minkä takia toivotaan, että potilaat tulisivat itse uusimaan reseptinsä terveyskeskukseen.

– Reseptien uusimiskäynnille on syytä varata aluksi aikaisempaa enemmän aikaa, Ylinaatu sanoo.

Informoinnin jälkeen potilas voi jättää uusimispyyntönsä myös apteekkiin, joka välittää sen lääkärille.

Lääkäri allekirjoittaa reseptin sähköisesti sirukortin ja pin-koodin avulla, mutta reseptin kirjoittamiseen kuluva aika ei Ylinaatun mukaan juuri muutu. Sähköisen reseptin käytöstä voi kuitenkin myös kieltäytyä, hän muistuttaa.