Raumalainen Meri-Pauliina Lehtinen totesi elävänsä näennäisesti onnellista elämää ja lähti Lappiin tekemään ympäripyöreitä päiviä – "Täällä huomaan hymyileväni koko ajan"

Ennen Lappiin lähtöä Lehtinen irtisanoutui vakipaikasta. Hän on huomannut, että kausityö sopii hänelle hyvin. Kuva: Juha Sinisalo

Meri-Pauliina Lehtinen, 31, vastaa puhelimeen Kittilästä. Vielä hänellä on aikaa rupatella. Kausityöntekijän kiireet alkavat vasta marraskuussa.

– Ruskaa tulevat ihaileman lähinnä suomalaiset. He kulkevat itsekseen, eivätkä juuri käytä opaspalveluja, hän kertoo.

Elokuun puolivälissä raumalainen Lehtinen pakkasi reppunsa ja palasi toistamiseen Sirkan kylään kausitöihin. Suurin osa tuntee paikkakunnan parhaiten Levin matkailukeskuksesta, joka on Suomen suurin talviurheilukeskus.

Lehtinen pysähtyy hetkeksi laskemaan. Tosiaan, hän ollut Lapissa jo kuukauden.

– Täällä aika menee niin nopeasti. Kun palasin viime toukokuussa takaisin Raumalle perheen luo, tuntui, että olin ollut poissa vain pari viikkoa, hän naurahtaa.

Valmis tekemään ympäripyöreitä päiviä

Viime vuoden marraskuussa Lehtinen aloitti safarioppaana Levillä.

Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ajanut moottorikelkkaa, mutta ei ollut juuri kukaan muukaan uusista oppaista.

Lehtinen paljastaa naurahtaen, että on aina pitänyt toiminnallisista jutuista. Moottorikelkkailu ei ollut ongelma. Ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen Lehtistä pyydettiin jo vetämään safareita. Homma vaatii oikeaa asennetta, sillä pärjää jo pitkälle.

– Täällä kyllä opetetaan. Tärkeämpää on halu tehdä töitä ja oppia asioita.

Ja töitä todella täytyy olla valmis tekemään. Joulukuussa Lehtinen paiski hommia 340 tuntia ja piti yhden vapaapäivän. Hän myöntää, että se oli hiukan liikaa, työtään rakastavallekin.

– Talvella tehdään usein 15 tunnin päiviä ja sama rumba alkaa taas aamulla. Jos odottaa kahdeksan tunnin työpäiviä ja säännöllisiä kahvitaukoja, niin tämä ei ole oikea paikka.

Kimppamökissä ollaan yhtä perhettä

Osa yrityksistä maksaa peruspalkan, johon on määritelty tietty tuntimäärä. Tämän päälle tulevat tunnit maksetaan erikseen. Lehtiselle puolestaan maksetaan tuntityöstä.

Kun tunteja kertyy, se näkyy myös tilinauhassa.

Raha ei voi olla kuitenkaan ainoa syy, ainakaan safarioppaalla. Pitää nauttia myös paukkupakkasista ja Lapin luonnosta. Lehtinen kertoo hiukan huvittuneena, että samaan aikaan hänen kanssaan aloitti kausityöntekijä, joka inhosi kylmää. Hän lopetti kauden kesken.

Kun mennään kevättä kohti, työtunnit vähenevät. Maalis-huhtikuussa on taas aikaa nauttia hiihtämisestä ja laskettelusta. Tällöin alkaa myös Lehtisen mielestä parhaat ajat Lapin luonnossa. Aurinko jo lämmittää, mutta lunta riittää.

Viime talvena Lehtinen jakoi yhdeksän muun kanssa saman mökin. Asunnot ovat tiukassa, joten moni yritys tarjoaa yhteismajoitusta kausityöntekijöille. Siihen kannattaa myös tarttua.

Lehtisen kimppakämppään osui viime talvena hyvä porukka. He viettivät vähän vapaa-aikansakin yhdessä.

– On tärkeää, että ihmiset tulevat keskenään toimeen, kun ollaan yhdessä 24/7. Toivottavasti meillä on yhtä hyvä meno tänä kautenakin.

Tekijöistä pulaa Lapissakin

Lehtinen ei ole ainoa, jota Lappi houkuttelee. Vuosittain lukuisat kausityöntekijät suuntaavat talven korvalla kohti pohjoista.

Pelkästään Suomen suurin yksityinen matkailualan toimija Lapland Hotels & Safaris palkkaa vuosittain noin 1200 kausityöntekijää ympäri Suomen, muun muassa Pohjanmaalta, Pirkanmaalta, Uudeltamaalta ja Lapista. Hyvin vähän kausityöntekijöitä tulee Satakunnan alueelta.

Arviolta puolet työntekijöistä tulee uudelleen seuraavanakin vuonna.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan Pohjois-Suomen houkuttelevuus on korona-ajan jälkeen palannut kohinalla.

Varsinkin ravintola-alalla on pulaa tekijöistä, niin kuin kaikkialla Suomessa ja koko EU:n alueella. Töitä piisaa myös hotellityöntekijöille ja safarioppaille, ulkomaita myöten.

Lapland Hotels & Safaris -yhtiöiden arvion mukaan noin 30 prosenttia kausityöntekijöistä tulee ulkomailta. Se on yrityksille etu, sillä tällöin ulkomaalaisille ryhmille voidaan järjestää omaa kieltä puhuva opas.

Lehtisen työpaikka löytyi helposti. Hän pääsi muutamaan haastatteluun, mutta yksi tuntui heti oikealta.

Samalle työnantajalle hän palasi tekemään töitä jälleen elokuussa.

Oppaan työ on asiakaspalvelua

Viimeiset viikot Lehtinen on tehnyt toimistohommia. Rekrytoinut työntekijöitä ja järjestellyt tulevaa kautta.

Tällä kaudella hänen työnkuvansa tulee olemaankin puolittain henkilöstöhallintoa ja puolittain safarioppaana toimimista.

Lehtinen muistelee viime kautta lämmöllä.

Se piti sisällään vain yhden huonon päivän. Kuinka moni muu pystyy sanomaan samaa?

– Uusien ihmisten kohtaaminen on yksi työn parhaista puolista. Ihmiset ovat lomalla yleensä hyväntuulisia, toki vaativiakin.

Lehtinen myös ymmärtää asiakkaiden vaatimukset: he ovat maksaneet palvelusta ja odottavat saavansa unohtumattoman elämyksen. Se on haaste oppaalle. Hän ei voi luvata revontulia, mutta asikaspalvelijana hän voi tehdä kaikkensa.

Yksi sykähdyttävimmistä hetkistä on painunut sekä hänen että todennäköisesti myös asiakkaan mieleen.

Lehtinen oli jäänyt liikuntarajoitteisen asiakkaan kanssa auton luokse odottamaan, kun muu seurue käveli lähellä sijaitsevan järven rantaan.

Yhtäkkiä he alkoivat molemmat kiljua hurjasti. Asiakkaan tytär juoksi hädissään katsomaan, mitä oikein tapahtuu. Se oli ensimmäinen kerta, kun Lehtinen näki vaaleanpunaisia revontulia. Vastaavaa saa harva kokea.

Kauden aikana Lehtinen oppi huomaamaan eroja kansallisuuksien välillä. Ranskalaisten kanssa saa valmiiksi kaivaa Google-kääntäjän esiin, intialaiset ovat aina myöhässä ja hollantilaiset yhtä hymyä.

– Kyllä sitä aina hiukan osaa odottaa, kun tietää mistä ryhmä on kotoisin. Toki poikkeuksiakin on, hän toteaa.

Irrottautuminen oli oikea tie

Lapin taika. Siitä on vuosien saatossa muodostunut jo klisee, mutta myös Lehtinen puhuu siitä. Lapin taika sai varmasti hänet myös palaamaan.

– Kyllä minä tänne tulen varmaan taas ensi vuonnakin, hän naurahtaa.

Moni on kysynyt, eikä hän kyllästy vetämään samoja safareita päivästä toiseen. Lehtinen vastaa ihmettelijöille, miten hän voisi kyllästyä revontuliin, poroihin ja upeaan luontoon.

– Ja vaikka työ on aika samanlaista, ihmiset vaihtuvat. Ja ihmiset tekevät tästä työstä juuri ainutlaatuisen.

Pari vuotta sitten Meri-Pauliina Lehtinen oli elämässään tietynlaisessa käännekohdassa. Hän oli juuri eronnut, muuttanut pääkaupunkiseudulta Turkuun ja lopettanut yritystoimintansa.

Elämässä kaikki oli ollut tavallaan hyvin, mutta ei sitten kuitenkaan. Takaraivossa kutkutti salainen haave muutosta Lappiin. Siellä hän oli viettänyt monet talvipäivät lapsuudessaan.

Saavuttuaan Leville Lehtinen tajusi, että hän oli ollut vain näennäisen onnellinen suorittaessaan elämää, jota hänen odotettiin elävän.

Viime talvena hän koki ensimmäistä kertaa aitoa onnellisuutta. Talven pimeyden keskellä ei tullutkaan kaamosmasennusta.

–  Ja voi sitä tunnetta, kun keväällä pitkän talven jälkeen ensimmäiset auringonsäteet alkavat pilkahdella. Se on ihan mahtavaa. Täällä minusta tuntuu, että vain hymyilen koko ajan.

Meri-Pauliina Lehtisen elämää Lapissa voi seurata hänen Instagram-tilillään @marjapirjo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.