Raumalainen toimintamalli palkittiin kunniakirjalla

Koulujen työkaluksi suunniteltu raumalainen Epäily huumeiden kokeilusta, käytöstä, myynnistä tai välityksestä koulussa-toimintamalli sai perjantaina kunniakirjan Vuoden satakuntalainen lastensuojeluteko -kilpailussa.

Mallin ovat laatineet Satakunnan poliisilaitoksen huumepoliisi Juha Malinen ja Rauman lastensuojelun sosiaaliohjaaja Sarita Kiuru. Mallia on kehitetty työn ohessa.

Raumalla huumeiden, erityisesti kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa on lisääntynyt, kun taas poliisin tutkinta voimat ovat vähentyneet. Kun asia nuorten huumeiden käytöstä tulee ilmi viranomaisille, saattaa käyttö olla jatkunut jo pitkään.
Kehitetty malli ohjaa, miten koulussa voidaan toimia tilanteessa, jossa esiin nousee epäily nuoren huumeiden käytöstä.

Vuoden satakuntalainen lastensuojeluteko -kilpailua järjestää Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö. Tuomarina kilpailussa toimi tänä vuonna lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila.

Kurttilan mukaan huume-epäily-toimintamallissa toteutuu innovatiivisuus monen tahon yhteisen ongelman ratkaisemisessa.

Kunniakirjassa todetaan myös, että lapsia päivittäin kohtaavien aikuisten – niin ammattilaisten kuin läheistenkin – ymmärrystä ja osaamista lisäämällä tavoitetaan oikea-aikaisesti suuri määrä lapsia.