Raumalaiset ja eurajokelaiset ovat keskimäärin terveempiä kuin satakuntalaiset yleensä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sairastuvuusindeksi kertoo, missä asuvat Suomen terveimmät ja sairaimmat.

| Päivitetty

Koko maassa terveys paranee, mutta alueelliset erot kärjistyvät. Kuntien välillä on merkittäviä eroja sairastavuudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore sairastavuusindeksi kertoo, että terveimmät suomalaiset asuvat Ahvenanmaalla sekä Länsi- ja Etelä-Suomen rannikkokunnissa.

Sairastavuus on puolestaan suurinta monissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa sekä vyöhykkeellä, joka suuntautuu Raahen seudulta kaakkoon kohti Tohmajärveä ja Ilomantsia.

Mitä pienempi luku, sitä terveempi kunta

Sairastavuusindeksi kuvaa kuntien ja alueiden väestön sairastavuutta suhteessa koko maahan, jonka vertailuluku on 100. Mitä pienempi kaupungin, kunnan tai maakunnan luku on, sitä terveempää väestö on.

Rauman sairastavuusindeksi on 90 eli parempi kuin Suomessa keskimäärin. Eurajoella asukkaat ovat vielä vähän terveempiä indeksin ollessa 89,1. Satakunnan alueen sairastavuusindeksi on 99,3.

Varsinais-Suomessa asuu satakuntalaisia terveempiä ihmisiä. Maakunnan sairastavuusindeksi on 95. Pyhärannan indeksi on maakunnan keskiarvoa alhaisempi, 90,9. Laitilassa taas on keskimääräistä sairaampia asukkaita. Siellä sairastavuusindeksi on 110,3.

Seitsemän vakavaa sairausryhmää

Sairastavuuden erojen taustalla on elinoloihin, elintapoihin, perinnöllisiin tekijöihin ja terveydenhuollon toimintaan liittyviä syitä.

– 2000-luvun aikana sairastavuus on pienentynyt koko maassa 16 prosenttia, kymmenessä terveimmässä kunnassa 36 prosenttia, mutta kymmenessä sairaimmassa kunnassa vain viisi prosenttia, sanoo tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

Indeksi kokoaa tiedot seitsemästä vakavasta sairausryhmästä. Nämä ovat syövät, sepelvaltimotauti, aivoverisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinten sairaudet, mielenterveyden häiriöt, tapaturmat sekä dementia.

Sepelvaltimotauti, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Syöpätaudit ovat hieman yleisempiä etelässä kuin Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Tapaturmia sattuu maakunnista eniten Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Aivoverisuonitaudit jakaantuvat melko tasaisesti koko maassa.

Nyt päivitetty sairastavuusindeksi perustuu vuosien 2000–2016 tietoihin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut