Raumalaiset pääsivät katoliseen messuun

Pyhän Ristin kirkossa palattiin sunnuntaina sen alkujuurille, kun Suomen Fransiskaanimaallikot viettivät kirkossa toimintansa 70-vuotisjuhlamessua. Kuva: Jere Grönberg

Rauman Pyhän Ristin kirkossa alkoi sunnuntaina puoli yhdeltä iltapäivällä messu, jollaista ei Raumalla joka viikko pidetä.

Ransiskaanimaallikoiden Suomen toiminta täyttää tänä vuonna 70 vuotta, ja sen kunniaksi viikonloppuna vietettiin Franciscus-viikonloppusymposiumia, jonka osa sunnuntain messu siis oli.

Luterilainen ja katolinen messu poikkeavat joiltain osin toisistaan, mutta messun toimittaneen veli Gabrielin mukaan nykyään on helpompi luetella niiden yhtäläisyyksiä kuin eroja.

– Molemmissa luetaan Raamattua ja evankeliumeja sekä jaetaan ehtoollista.

Joissain erityisissä juhlatilaisuuksissa katolisessa messussa voi veli Gabrielin mukaan olla enemmän laulettuja osuuksia, mutta muuten liturgiat ovat hyvin samantapaiset.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.