Raumalaisia bändejä innostetaan akatemiaan

Rauman kaupunki on aloittamassa Turussa kehitettyä Rock Academy-toimintaa nuorten bändeille.

Kaksivuotisen hankkeen nimi on Rauma Rock Academy.

– Nuorten bänditoiminnassa kaupunki on viimeisten vuosien aikana ollut oikeastaan vain vuokranantajan asemassa, joten haluamme kehittää sitä puolta, Rauman kaupungin nuorisotyön koordinaattori (vs.) Rea Poikonen kertoo.

Elävän musiikin yhdistys Relmu ja Rauman Musiikkikoulu ovat vahvasti mukana bändeille ilmaisen akatemian toiminnassa.

Muutamalle raumalaiselle bändille tarjotaan mahdollisuutta ilmaiseen kahden vuoden koulutukseen.

Koulutuksessa käydään yksilö- ja bändikohtaisesti juuri niitä asioita läpi, jotka auttavat bändiä etenemään urallaan.

Hanke on Turun nuorisoasiainkeskuksen kehittämä.

Musiikin eri alojen ammattilaiset pitävät bändeille erilaisia klinikoita, joiden tarkoituksena on syventää taitoja ja tietämystä musiikissa.

Bändit työskentelevät myös studiossa ammattilaisten kanssa.

Akatemiaan valitaan yhtyeet WatchElmuzz –bänditapahtuman kautta, joka järjestetään Pursikadun kellariteatterissa 25. huhtikuuta.

Minkä tahansa musiikkigenren bändit voivat ilmoittautua bänditapahtumaan vielä viikon ajan.

Ilmoittautumiset osoitteisiin tommi.aitala(ät)raumanmusiikkikoulu.fi tai anne-maarit.lehtonen(ät)rauma.fi

Lisätietoja Rock Academysta www.turkubandstand.fi/rockacademy

Lue lisää perjantain Länsi-Suomesta.