Raumalaisille kulttuurintekijöille apurahoja Kulttuurirahastolta

Suomen Kulttuurirahasto myönsi Finlandia-talolla keskiviikkoiltana pidetyssä jakotilaisuudessa apurahoja kaikkiaan 21,3 miljoonaa euroa tieteen ja taiteen harjoittajille. Raumalle kokonaissummasta ohjautui yhteensä 23500 euroa.

Raumalainen keramiikkataiteilija Kirsi Backman sai Otto Isojärven rahastosta 6000 euroa vedenalaisen näyttelyn toteuttamiseen lasten sukelluspuistoon Kuuskajaskariin. Kuvataitelija Paavo Paunulle myönnettiin M.S. Elomaan rahastosta 3000 euroa näyttelyn järjestämiseen Ruotsissa.

Raumars ry - Rauman taiteilijavierasohjelma sai 6500 euroa Alexander DeMarian ja James Horganin musiikki-installaatiotaideprojektin toteuttamiseen.

Rauman kamarikuoro ry voi järjestää Fauré-konserttisarjan Kanneljärven Summien 3000 euron rahastoapurahan turvin ja Rauman Poikasoittokunnan Tuki ry sai Aino ja Einari Haakin rahastosta 5000 euroa Puhallinpäivät 2013-tapahtuman järjestämiseen.

Suurimmat Satakuntaan tulleet apurahat olivat suuruudeltaan 22000 euroa. Toisen sai porilainen fil. maisteri Suvi Heikkilä väitöskirjatyöhön, joka käsittelee kulttuurista vaikuttavuutta. Apuraha myönnettiin Taru, Ilmari ja Pentti Mannisen rahastosta.

Toinen 22000 euron apuraha  myönnettiin porilaiselle fil. maisteri Eeva Karhuselle rakennussuojelua asukasnäkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Reino Kontolan rahastosta.

Kilpailu apurahoista oli tänä vuonna poikkeuksellisen kova, sillä taiteen apurahan sai enää 10 % hakijoista ja tieteen 12 %. Apurahoja myönnettiin tänä vuonna yhtä suurella summalla kuin viime vuonna. Hakemusten määrä sen sijaan lisääntyi edellisvuodesta lähes viidellä sadalla ja oli nyt yli 8300.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut