Raumalaislaivalla Ruotsiin: totuttua nopeampi reitti avaa uusia maisemia

Wasalinen lautan rakentaminen Raumalla on havahduttanut näkemään, että Ruotsiin on toinenkin meritie. Vieläpä yllättävän lähellä.

| Päivitetty

Raumalaiselle Ruotsin-laiva tarkoittaa ennen kaikkea punaista tai valkoista lauttaa, joka vie Turusta Tukholmaan.

Se reitti on tullut tutuksi. On piipahdettu Tukholmassa, jatkettu muihin Etelä-Ruotsin kaupunkeihin, ajettu vauhdilla läpi kohti ”oikeaa” Eurooppaa.

Wasalinen lautan rakentaminen Raumalla on havahduttanut näkemään, että Ruotsiin on toinenkin meritie. Vieläpä yllättävän lähellä.

Vaasaan ajaa alta kolmen tunnin

Raumalta Vaasaan on saman verran kilometrejä kuin Helsinkiin. Matka taittuu omalla autolla alta kolmen tunnin.

Merimatka Vaasasta Uumajaan on selvästi lyhyempi kuin Turusta Tukholmaan. Aurora Botnia kuljettaa lastinsa maasta toiseen kolmessa ja puolessa tunnissa.

Wasalinen aikataulussa on isoja eroja viikonpäivien mukaan. Joka päivä laiva kuitenkin ajaa, ja kolmena päivänä viikossa kahdesti. Tarjolla on aamu-, iltapäivä- ja iltalähtöjä.

Ruotsiin pääsee Vaasan kautta sikses nopeasti.

Uumaja Euroopan kulttuuripääkaupunki

Lomailijan vinkkelistä olennaisempaa on kuitenkin se, että Uumajassa saapuu ikään kuin eri Ruotsiin. Ainakin vähemmän tunnettuun.

Uumaja on 90 000 asukkaan yliopistokaupunki. Tunnustan, etten vielä ole Uumajassa käynyt, mutta kaverit kehuvat sitä mukavaksi ja vilkkaaksi. Valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2014 vihjaa kyllä vahvasti siihen suuntaan.

Kun karttaa sillä silmällä tiirailee, Uumaja näyttää tarjoavan mielenkiintoisia jatkosuuntia. Rantaa pitkin ylös, Torniosta tai Ylitorniosta Suomeen ja vaikka vielä Lappiin. Suoraan Ruotsin läpi ja Norjan vuonomaisemiin. Tai alas ja Tukholmasta kotiin, sitä tutumpaa reittiä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut