Raumalaisten suut kerralla kuntoon

Uudesta toimintamuodosta haetaan ensi vuoden alussa ratkaisua venyneisiin hoitoaikoihin sekä henkilöstön kiireeseen.

Sekä hammashuollon asiakkaita että henkilöstöä rasittaneisiin pitkiin jonoihin ja hoitoaikoihin saadaan ensi vuoden alussa helpotusta. Raumalla on tarkoitus aloittaa täysin uudenlainen hammashuollon systeemi, jossa yhdellä käynnillä hoidetaan koko purukalusto.

Tarve uudistumiselle syntyi vastaavan ylihammaslääkärin Katja Lepistön mukaan ennen kaikkea hoidon riittämättömyydestä ja palvelun tarpeista, mutta myös henkilökunnan jaksamisesta.

– Meillä on pitkät jonot. Tosin kiireettömän hoidon saa nyt 2–3 kuukauden päähän, koska meillä on kesätyöntekijöitä. Normaalisti aika menee lähelle 6 kuukauden lakisääteistä rajaa. Ongelmana on myös hoidossa olevien potilaiden kahden hoidon välinen aika, joka on 2–3 kuukautta. Tilanne rasittaa asiakkaita ja henkilöstöä, harmittelee Lepistö.

Myös tuleva SOTE-uudistus on vaikuttanut muutoshalukkuuteen.

– Meidän täytyy osoittaa olevamme kilpailukykyisiä tulevaisuudessakin.Suu kerralla kuntoon -järjestelmän periaatteena on hoitaa yhdellä käynnillä perusterveiden asiakkaiden normaalit hammashuollon toimenpiteet, kuten reikien paikkaaminen ja hammaskiven poisto.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut