Raumalla ja Eurajoella aloitetaan paperin ja kartongin sekakeräys

Keräyskuidun ympärille on virinnyt kiista Raumalla ja Eurajoella. Yksityinen jätehuoltoyritys alkaa kerätä paperia ja kartonkia sekakeräyksenä samoissa keräyslaatikoissa. Kilpailijaleiri väittää tätä lainvastaiseksi.

Riitely on tuttua jo Porista, jossa sekakeräystä on tehty pitkään. Tuomarina toimiva ELY-keskus on todennut toiminnan lainmukaiseksi, mutta ensi vuonna tilanne voi muuttua.

Osa Rauman ja Eurajoen asukkaista voi viimeistään joulukuussa viskata keräyspaperit ja maitotölkit samaan keräyslaatikkoon.

Tämä koskee aluksi vain Rauman Seudun Ympäristöhuolto Oy:n (RSYH) asiakkaina olevia kiinteistöjä.

– Meillä on hoidossa muutamia yleisiä keräyspisteitä. Sekakeräystä voidaan myöhemmin laajentaa myös niihin, kertoo Kristiina Nieminen yrityksen omistavasta Veikko Lehti Oy:stä.

Linjausta perustellaan logistisella järjellä: autoja kulkee ja polttoainetta palaa vähemmän, mikä tarkoittaa pienempiä päästöjä.

– Myös lajittelu helpottuu, kun asukkaan ei tarvitse miettiä esimerkiksi, kuuluuko vanha puhelinluettelo paperin- vai pahvinkeräykseen. Sekakeräys on yksinkertaisempaa.

Paperin ja kartongin sekakeräys on tällä haavaa Suomessa puhtaasti satakuntalainen ja yhden yrityksen ilmiö.