Raumalla kerätään roskia porukalla

Huhtikuinen kampanja kannustaa kaunistamaan kaupunkiluontoa.

| Päivitetty

Rauman kaupunki järjestää roskienkeruukampanjan 19.–29.4. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaupunkilaisia keräämään roskia omasta lähiympäristöstä, kuten puistoista ja ulkoilureittien varrelta.

Vastaava kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran Raumalla vuosi sitten, ensimmäisenä koronakeväänä.

– Roskaton kaupunki tekee ympäristöstä viihtyisämmän ja tukee henkistä hyvinvointia. Roskia keräämällä jokainen voi osaltaan kaunistaa yhteistä kaupunkiluontoamme. Kampanjasta on hyötyä niin ympäristölle kuin liikkujalle itselleen, liikunnanohjaaja Kimmo Kouru sanoo.

Roskia kerätessä tulee huolehtia hyvästä hygieniasta ja suojautua esimerkiksi kertakäyttökäsineillä. Käytettyjen kasvomaskien keräämisessä hygieniasta huolehtiminen on erityisen tärkeää.

Osallistujien tulee kerätä roskat roskapusseihin ja viedä kerätyt roskat omaan tai taloyhtiön jäteastiaan tai yleisiin roska-astioihin.

Roskienkeruukampanjaan voi ilmoittautua kaupungin nettisivuilla osoitteessa www.rauma.fi/palvelupistepyyrman. Yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lahjakortti urheiluliikkeeseen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut