Raumalla keskeinen rooli Danny-dokumentissa

Dannystä kertova dokumentti saa ensiesityksensä elokuussa Helsingissä. Kuva: Esa Urhonen.

Raumalla on tärkeä rooli Sakari Saksan ohjaamassa Danny-dokumenttielokuvassa. Elokuvaa kuvattiin muun muassa Dannyn huvilalla kesällä 2014. Miljöökuvauksia tehtiin vielä viime vuonna.

-Uutta elokuvassa on Dannyn henkilökohtaisen arkiston avaaminen, joka tuo täysin uuden ulottuvuuden hänen lapsuuteensa, kertoo elokuvan ohjaaja Sakari Saksa haminalaisesta VistaFilmsistä.

Viihdetaiteilijan lapsuus- ja nuoruusvuosista sekä pitkästä urasta kertova dokumentti tulee levitykseen loppuvuodesta. Elokuvan ensiesitys on kuitenkin Helsingissä jo elokuussa.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.