Raumalla koululaisten ahdisteluita koskeva keskustelu on saanut rikkinäisen puhelimen piirteitä, ja oman käden oikeuttakin on ehdoteltu – poliisi: "Asia näyttää saaneen todellisuutta suuremmat mittasuhteet"

Poliisin tiedossa on Raumalta vain kaksi tapausta, joiden ei ole osoitettu liittyvän toisiinsa. Normaalikoulun rehtori luki oman koulunsa oppilaita koskevasta viestistä somessa.

Koululaisten ahdistelu kuohuttaa sosiaalisessa mediassa.

Koululaisten ahdistelu koulumatkoilla on puhuttanut Raumalla toukokuussa.

Ensimmäisenä tietoon tuli Pohjoiskehän koulun tapaus, jossa valkoisella pakettiautolla liikkunut mies oli ahdistellut oppilaita koulumatkalla. Koulun hallinnollinen rehtori kertoi tapahtuneesta Wilma-viestissä.

Ahdistelutapaus Raumalla: mies houkutteli herkuilla ja juoksi oppilaan perässä kotipihaan asti

Vielä samalla viikolla Freinetkoulun rehtori kertoi koulun alueella koulupäivän aikana vierailleesta "päihtyneen oloisesta" miehestä, joka oli harmiton mutta aiheutti hämmennystä.

Rauman freinetkoulun alueella vieraili päihtyneen oloinen mies koulupäivän aikana

Viime viikolla Facebook-ryhmissä lähti kiertämään Wilma-viesti, jonka lähettäjä ei käynyt kuvakaappauksesta ilmi. Siinä kerrottiin kahden Normaalikouluun matkalla olleen oppilaan perään juosten lähteneestä, pakettiautosta nousseesta miehestä.

Rehtori hämmästelee

Länsi-Suomi lähti selvittämään viestin taustoja. Rauman normaalikoulun perusopetuksen rehtori Juha Ståhlberg kertoo lukeneensa kyseisestä viestistä itsekin sosiaalisessa mediassa.

– Meiltä kukaan ei ole sitä lähettänyt. Tuntuu uskomattomalta. Siinä oli täysin puutteellisia ja virheellisiäkin tietoja, Ståhlberg hämmästelee.

Ståhlberg tietää kyllä tapauksen. Kyse oli kahdelle Normaalikoulun oppilaalle sattuneesta tapauksesta, jossa pakettiautosta noussut päihtynyt mies hoiperteli hetken samaan suuntaan kuin he.

Mitään ahdistelupyrkimystä hänellä ei vaikuttanut olleen, eikä hän seurannut lapsia koululle asti.

Ståhlberg kertoo maininneensa asiasta rehtorien kokouksessa. Hän ei ole vielä saanut selvitettyä, kuka on kyseisen viestin jakanut ja missä koulussa, vai onko kyse aidosta viestistä ollenkaan.

Länsi-Suomi selvitti, että kyse on aidosta viestistä, joka on jaettu Nanun koulun huoltajille. Rehtori Teija Warro kertoo, että asia on tullut koulun tietoon "sivistysvirastosta" eli ilmeisesti ylempää sivistystoimialalta.

Poliisi: eivät liity toisiinsa

Rauman poliisiaseman tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula kertoo Länsi-Suomelle, että Pohjoiskehän ja Freinetkoulun tapaukset ovat tulleet poliisin tietoon. Rikosilmoitusta niistä ei ole tehty.

Hiltulan mukaan tapaukset ovat olleet "täysin toisistaan erillisiä asioita, jotka eivät liity toisiinsa".

– Poliisin saamien tietojen mukaan ei ole kyse mistään laajemmasta tai toistuvasta ilmiöstä, Hiltula toteaa.

Normaalikoulun väitetystä tapauksesta Hiltulalla ei ole tietoa.

Hiltula tietää, että sosiaalisessa mediassa on käyty asiasta "vilkasta keskustelua".

– Keskustelu on äitynyt osin myös asiattomaksi, ja asia näyttää saaneen todellisuutta suuremmat mittasuhteet.

Keskusteluissa on ehdotettu myös oman käden oikeutta. Sen Hiltula kieltää jyrkästi.

– Poliisille ilmoittaminen on joka tilanteessa ainoa vaihtoehto. Minkäänlaiseen oman käden oikeuteen ei tule ryhtyä, vaan poliisi tutkii aina mahdolliset rikosepäilyt, Hiltula sanoo.

Otettava vakavasti

Itse asiasta eli ahdistelusta Hiltula toteaa, että se on aina vakavasti otettava asia, josta on syytä ilmoittaa poliisille.

– Vanhempien kannattaa keskustella kotona lapsen kanssa ja antaa toimintaohjeet tällaisten tilanteiden varalta. Lasta ei kuitenkaan kannata pelotella.

Akuutissa ahdistelutilanteessa tulee soittaa hätäkeskukseen ja ilmoittaa henkilön tuntomerkit ja mahdollinen poistumissuunta. Tapahtuneesta tulisi aina kertoa aikuiselle.

– Lasten kanssa on hyvä keskustella myös siitä, mitä he ovat asiasta nähneet ja lukeneet esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut