Raumalla luotetaan viimein oikeaan festarikesään – ensi kesän tapahtumien valmistelu on jo pitkällä

Sekä Rauma Blues että Rauma Festivo suunnittelevat ensi kesän ohjelmistojulkaisujaan viikkojen sisään. Myös RMJ:n valmistelut etenevät normaaliin tapaan.

| Päivitetty

Rauma Festivo ottaa tulevana kesänä taiteellisen yhteistyökumppanin. Kamarimusiikkifestivaali julkaisee ohjelmistonsa helmikuussa. Myös Rauma Bluesin kesän ohjelmisto on kasassa.

Toivoa on selvästi ilmassa raumalaisten tapahtumajärjestäjien mielialoissa kahden koronakesän jälkeen. Sekä Rauma Blues että Rauma Festivo suunnittelevat ensi kesän ohjelmistojulkaisujaan viikkojen sisään.

Käytännössä kesän kattaus on jo valmis ja usko siihen, että nyt päästään järjestämään normaali tapahtuma, on vahva.

– Järjestelyt ovat hyvällä mallilla ja festivaalia tehdään ihan niin kuin ennen vanhaan, Tunnu Pärssinen Rauma Bluesista kertoo.

Elokuun 11.–13. järjestettävän Rauma Bluesin pääkonsertissa on kolme artistia ulkomailta, joista kaksi Yhdysvalloista ja yksi briteistä.

Artistien piti Pärssisen mukaan esiintyä festivaalilla alun perin jo 2020, mutta sopimukset pantiin koronan takia jäihin. Maaliskuussa 2020 Rauma Blues tiedotti, että tulevalle kesälle oli buukattu yhdysvaltalainen saksofonisti Vanessa Collier sekä brittiläinen artisti Kyla Brox.

Kansainvälisten artistien lisäksi pääkonsertissa on kaksi suomalaisnimeä.

– Nimet on tarkoitus julkistaa lähiaikoina, sanoo Pärssinen.

Myös klubitoimintaa on tarkoitus ensi kesän tapahtumassa laajentaa.

Kahtena vuonna peruuntuneet pääkonsertit ovat tehneet suuren loven tapahtuman kassaan. Rauma Bluesia järjestetään lipputulojen ja sponsorituen turvin. Kaupungilta se saa tapahtumatukea ja markkinointiyhteistyörahaa.

– Onneksi yhteistyökumppanit on saatu pidettyä mukana.

Tapahtuman budjetti liikkuu sadassa tuhannessa.

Festivolle taiteellinen partneri

Kahden koronafestivaalin jälkeen voimia on pitänyt kerätä, sanoo Rauma Festivon toiminnanjohtaja Anna Grundström. Tulevaa kesää valmistellaan silti optimistisin mielialoin.

Rauma Festivo järjestetään 2.–6.8.

– Mitä muutakaan voisimme, sillä jos tapahtumajärjestäjät luovuttavat, mitään ei tapahdu ja tekijät valuvat muille aloille. Silti ensi kesää ei pysty ennustamaan, viime kesä osoitti, että kaikki voi hetkessä muuttua.

Myös kamarimusiikkifestivaalin julkistamista on suunniteltu helmikuulle. Taiteellinen johtaja Siljamari Heikinheimo on ottanut avukseen toisen taiteellisen partnerin, joka paljastetaan ohjelmiston julkaisun yhteydessä.

– Kesä on pitkälle paketissa, mutta osa sopimuksista on tekemättä ja aikatauluja sovitellaan vielä. Tulevaa kesää valmisteltiin jo viime kesän rinnalla, Grundström sanoo.

Suunnittelua on hänen mukaansa helpottanut se, että festivaali sai jo viime syksynä tukipäätöksen Alfred Kordelinin säätiöltä.

– Avustus on pieni osa budjetista, mutta meillä oli jotain, johon pohjata. Tukipäätökset tulevat usein vasta keväällä ja kesällä.

Rauma Festivo rakentuu noin 115 000 euron budjetilla. Kolmasosa kustannuksista katetaan lipputuloilla, muu on julkista tukea. Erityisesti valtion tuessa korostuu Grundströmin mukaan vaatimus tuottaa työtä luovalle sektorille.

Viime vuoden formaatilla

Myös Blue Sea Film Festivalin (18.–21.8.) valmistelut ovat hyvässä vauhdissa, ja uuden suunnittelu aloitettiin jo viime syksynä.

– Taas kerran mennään täysillä, sanoo tapahtumaa järjestävän Rauman Elokuvakerhon puheenjohtaja Merja Valkoja.

Tulevan festivaalin ohjelmisto nojaa vahvasti viime vuodelta peruuntuneeseen formaattiin. Teemaelokuvamaa on Latvia, jonne suhteet on solmittu jo pari vuotta sitten.

– Toivottavasti Latvia nyt viimein onnistuu.

Viime elokuussa suunnitelmat jouduttiin laittamaan uusiksi kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Raumalle oli tulossa paljon elokuvantekijöitä ja ohjelmistossa oli ennakkoensi-iltoja.

– Festarimeininkiä oli silti, vaikka typistettynä.

Ohjelmistoon pyritään myös ensi elokuussa saamaan mahdollisimman uusia elokuvia.

Festivaalilla ei Valkojan mukaan ole isoja talouspaineita. Sillä on vielä jäljellä Taiken tukea viime vuodelta, jolloin festivaali järjestettiin supistetusti. Tukea on anottu myös tälle vuodelle.

Pitsiviikko normaalissa aikataulussa

Pitsiviikon järjestelyissä lähdetään siitä, että se toteutuu kesällä suurena yleisötapahtumana ja kaupunkifestivaalina suunnitellulla paikallaan 23.-31.7. Kuva: Jussi Hietikko

Myös Pitsiviikkoa suunnitellaan varovaisen toiveikkaana tällä hetkellä. Järjestelyissä lähdetään tuottaja Leila Stenforsin mukaan siitä, että viikko toteutuu suurena yleisötapahtumana ja kaupunkifestivaalina suunnitellulla paikallaan 23.–31.7.

– Olemme lähes normaalivuoden aikataulussa, tammi-maaliskuussa rakennetaan ohjelma ja kutsutaan ohjelmajärjestäjät mukaan. Koko ohjelma julkaistaan toukokuussa.

Myös pandemiatilannetta seurataan.

– Olosuhteiden ennakoiminen on osa tätä työtä.

Tapahtumajärjestäjän on Stenforsin mukaan pystyttävä reagoimaan muutoksiin.

– Taustalla on kokemusta erilaisista tapahtumatoteutuksista kahden vuoden ajalta, ja uskomme vahvasti, että toteutusmalli tähänkin vuoteen löytyy.

Leila Stenfors korostaa suunnitelmien eteenpäinviemistä epävarmuuksista huolimatta.

– Se on tärkeää koko tapahtuma-alan työpaikkojen ja työmahdollisuuksien kannalta.

RMJ joko täysimääräisenä tai ei ollenkaan

RMJ lupaa seuraava artistijulkistusta helmikuulle. Kuva: Jere Grönberg

Rauman festarikesän on määrä aloittaa Rock in the city -tapahtuma viikkoa ennen juhannusta 17.–18.6.

– Positiivisin mielin on eteenpäin koko ajan katsottu, mutta tilanteet muuttuvat koko ajan niin ei tässä suoranaisesti hehkuttaakaan uskalla, RH Entertainmentin toimitusjohtaja Riki Huhtala kuvailee.

– Tässä pitää vaan toivoa, että kaikki on kesällä paremmin.

Tapahtumajärjestäjällä on kokemusta myös poikkeusaikana toimimisesta, sillä osa Rock in the city -kiertueen tapahtumista on pystytty epidemiavuosina järjestämään, vaikka Rauman konsertit onkin pariin otteeseen peruutettu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut