Raumalla riehuu rengasrähinä: yli 20 puhkaisutapausta kuukaudessa, kohteet valikoituvat sattumanvaraisesti – "Haitari on Teslasta Micraan"

Renkaita on puhkottu erityisesti Otan alueella, mutta myös muualla. Arkistokuva: Esa Urhonen

Raumalla on puhkottu huomattava määrä autonrenkaita heinä–elokuun aikana, tiedottaa poliisi. Kuukauden sisällä tapauksia on kirjattu poliisille jopa yli 20 kappaletta.

Erityisesti renkaita on puhkottu Otan alueella, yhteensä 14 kappaletta muun muassa Saaristokadulla, Urheilukadulla ja Pursikadulla. Viimeisin teko tapahtui viime viikonloppuna Purjehtijankadulla Syväraumassa.

Urheilukadulla on tehty ilkivaltaa autoille aiemminkin: esimerkiksi kesäkuussa kerroimme Bemarista, jonka takalasi oli lyöty rikki.

Suurin yksittäinen puhjenneiden renkaiden rypäs löytyi heinäkuun alkupuolella keskustasta Hallikadulta, jossa oli puhkottu neljän eri ajoneuvon renkaat todennäköisesti samana yönä. Öiseen aikaan teot pääasiassa ajoittuvatkin.

Poliisi tutkii ilmiötä kokonaisuutena. Rikosylikonstaapeli Jyrki Laine kertoo Länsi-Suomelle, että toistaiseksi ei ole saatu täysin vakuuttavaa näyttöä sille, että kyseessä olisi yksi ja sama tekijä tai tekijäjoukko.

Poliisi on nyt kiinnostunut kaikista tapauksiin liittyvistä havainnoista. Jos vastaavia tekoja edelleen tapahtuu, tulee soittaa hätänumeroon, jotta paikalle saadaan poliisipartio.

– Ajatuksena on, että ihmiset eivät välttämättä osaa katsoa ympäröivää aluetta samalla tavalla kuin poliisi. Poliisi harkitsee tutkintaa ja tekee tapahtumapaikalta alustavia havaintoja, Laine sanoo.

Ilkivallan kohteiksi joutuneista autoista ei ole piirrettävissä selkeää profiilia, vaan kohteet näyttävät valikoituneen varsin sattumanvaraisesti.

– Haitari on Teslasta Micraan. On mennyt pakettiautoa, henkilöautoa, katumaasturia… Vanhin auto on ollut vuosimallia 1999 ja uusin 2019.

Tekotapa on ollut tapauksissa samanlainen: teräasetta on käytetty ja pistojälkiä löytynyt.

– Kyllähän tuollaista rengasta täytyy ihan kunnolla pistää, jos sen haluaa saada puhki, toteaa Laine.

Varta vasten puhkaistujen renkaiden lisäksi rengasrikkoja on ilmeisesti yritetty saada aikaan myös ruuveilla. Seminaarinkadun ja Satamakadun risteykseen on nimittäin viimeisen kahden viikon aikana levitetty huomattavia määrejä ruuveja, jotka ovat rikkoneet renkaita.

Poliisi pyytää keskusta-alueiden asukkaita tarkkaavaisuuteen tekijän tai tekijöiden kiinni saamiseksi. Kiireettömät havainnot ja tiedot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Lisää aiheesta

Bemarin takaikkuna lyötiin rikki Urheilukadulla