Lähtökohtana on, että jokaiseen kuntaan jää työvoimapalveluiden toimipiste.
Hyvinvointialue remontoi ja uudistaa Rauman sairaalaa 37 miljoonan eurolla. Tiloihin siirtyisi toimintoja yhdeksästä yksiköstä.
Rauma haluaa vihreää siirtymää, kumppanikaupunki logistisia yhteyksiä.
Rauman sellutehtaan johtaja ei ole päivääkään katunut uravalintaansa ja on ylpeä työstään. Musta tuomme ratkaisuja isoihin ongelmiin, hän sanoo.
Sähköpotkulaudat ovat Rauman katukuvassa vuokrattavissa säistä riippuen lokakuulle saakka.
Lomakeskuksella ei ole muuta vaihtoehtoa kuin aluksen purkaminen. Yrittäjä jättää kuitenkin takaportin auki myös muille ideoille ja tahoille.
Terveyskeskuksen vuodepaikkoja olisi suunnitelman mukaan jatkossa vain kahdessa toimipisteessä.
Opettaja sai keväällä sakkorangaistuksen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.
Hyvinvointialue remontoi ja uudistaa Rauman sairaalaa 37 miljoonan eurolla. Tiloihin siirtyisi toimintoja yhdeksästä yksiköstä.
Palveluverkkoselvityksen loppuraportissa halutaan panna kahden omistajan malli uudelleenjärjestelyyn.
Huomiota kiinnitetään paitsi metsästysmenetelmiin, myös turvallisuusnäkökohtiin.
Syysmuotisivut
Lokakuun ensimmäisellä viikolla maanantaista lauantaihin 2.–7.10. paikalliset ravintolat tarjoilevat valikoituja 13 euron hintaisia à la carte -annoksia raumalaisten iloksi.
Sambialaiset Jane Nawakwi ja Febby Katongo ovat motivoituneita ison elämänmuutoksen keskellä. JOTPA-hoiva-avustajakoulutus vastaa osaltaan Satakunnan pulaan hoitotyöntekijöistä.
Rauman seudulla tehdään asuntokauppaa hiljaisemman loppuvuoden jälkeen tasaiseen tahtiin. Korkojen kehitys ja energian hinnan nousu olivat samaan aikaan iso muutos, mutta tilanne on jo tasaantunut.
Lainamarkkinat ovat kehittyneet nopeasti, ja yksi merkittävä kehitysaskel on ollut vaihtoehtoisten lainanantajien nousu. Nämä lainanantajat, jotka vaihtelevat verkkoalustoista vertaislainaverkostoihin, ovat alkaneet muokata lainamaisemaa tarjoamalla m…
Lue uusin Osaava Rauma -näköislehtenä tästä
.
Ehkä sanat ovat kapulakieltä, mutta tekstarin kirjoittaja kertoo kuitenkin ymmärtäneensä virkkeen tarkoituksen.
Lännen Median yhteistoimituksen toimittajat tenttaavat vielä ainakin Olli Rehnin (kesk.
Lakkosuunnitelmat ovat erittäin haitallisia yrityksille ja koko Suomelle. Vastustettaessa tuottavuutta konkreettisesti parantavia uudistuksia vastustetaan myös palkansaajien palkkojen kehitystä.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) oli opiskelijana perustamassa Järkivihreät-yhdistystä, joka kannatti ydinvoimaa ympäristösyistä. Mykkänen muisteli olleensa tuolloin osoittamassa mieltään OL3:n luvan puolesta.
Kävin katsomassa Gerdaa. Ihmettelen väitettä, että aluksen riki ei kestä noin 10 asteen kallistumaa, vaan riki aiheuttaa nyt vaaratilanteen esimerkiksi laiturilla liikkuville henkilöille.