Raumalla uusi joukkoaltistuminen – altistuneita yhteensä 41

Rauman kaupungin terveyspalvelut on perjantaina 4.12. iltapäivällä saanut tiedon uudesta koronatartunnasta, johon liittyen on altistunut yhteensä 41 henkilöä. Tartunnan lähde ei ole tiedossa, mutta altistuneita on lähipiirissä 19 ja harrastelijajääkiekkojoukkueessa 22.

Altistuneisiin otetaan yhteyttä tämän päivän aikana ja heidät asetetaan karanteeniin.

– Kuluneen viikon osalta Rauman koronatilanne on ollut kuitenkin rauhallinen. Maanantaina ja torstaina Raumalla todettiin yhteensä kaksi uutta tartuntaa. Viimeisen kahden viikon sisällä lähes kaikki tartunnat on saatu jäljitettyä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall kertoo.

Tiistaina 1.12. päivitetyn tiedon mukaan Raumalla koronan ilmaantuvuusluku on 61. Rauma on edelleen kiihtymisvaiheessa.

– Tarpeetonta liikkumista suositellaan välttämään Satakunnan ulkopuolelle leviämisvaiheen maakuntiin. Liikkumista tulee välttää myös leviämisvaiheessa olevalle Pohjois-Satakunnan alueelle, Reinvall sanoo.

Lisää aiheesta

Raumalle, Poriin ja Karvialle kirjattiin uusia koronatapauksia Satakunnassa