Raumalle 140 koronatartuntaa, koko Satakuntaan 732

Joka toinen 12 vuotta täyttänyt on saanut kolme rokoteannosta Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.
Joka toinen 12 vuotta täyttänyt on saanut kolme rokoteannosta Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Kuva: arkisto/Juha Sinisalo

Satakuntaan kirjattiin maanantaina 732 uutta koronatartuntaa, joista 140 oli Raumalta. Luvuissa ovat mukana myös viikonloppuna todetut tartunnat.

Eurassa tartuntoja oli 42, Eurajoella 35 ja Säkylässä 26.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä uusien tartuntojen määrä oli 1013.

Laitilaan merkittiin 11, Uuteenkaupunkiin 21 ja Pyhärantaan neljä tartuntaa.

Joka toinen saanut kolme rokotetta

Kolmannen koronarokotusannoksen kattavuus on molemmissa sairaanhoitopiireissä nyt hieman alle 50 prosenttia, kun osuus lasketaan 12 vuotta täyttäneestä väestöstä.

Rauman ja Euran lukemat ovat noin 51 prosenttia, Eurajoen lähes 55. Säkylä on jo lähes 62 prosentissa.

Laitilassa ja U:gssa kolmannen annoksen on saanut noin 50 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Pyhärannassa osuus on vasta 46 prosenttia.