Raumalle tulee teatteririppikoulu, jääurheilurippikoulu saa jatkoa laajentuneena

Jääurheiluripari järjestettiin Raumalla ensimmäistä kertaa helmikuussa. Janne Niskala vieraili kertomassa kokemuksistaan jääkiekon ammattilaisena. Kuva: Rauman seurakunta

Raumalla on ensi kesänä perinteisten rippileirien lisäksi uusi teatteriripari sekä toista kertaa järjestettävälle jääurheiluriparille ovat tällä kertaa tervetulleita myös ringeten pelaajat.

– Nyt haluamme tarjota mahdollisuuden jääkiekkoilijoiden lisäksi ringeten harrastajille. Jääurheiluriparille voi ilmoittautua myös Rauman ympäristökunnista, eli Lukon sateenvarjoseurapaikkakunnilta Laitilasta, Uudestakaupungista, Säkylästä, Paneliasta, Eurajoelta ja Huittisista, Rauman Lukko ry:n toiminnanjohtaja Jari Neuvonen kommentoi.

Ilmoittautuminen Rauman seurakunnan kevään ja kesän rippikouluihin on alkanut tänään perjantaina.

−Perinteisten rippileirien lisäksi järjestämme myös teemaleirejä. Ensi vuoden uutuus on teatteriin painottuva rippileiri, kappalainen Valtteri Virta kertoo.

Tulevana kesänä on mahdollista osallistua myös retkiriparille, jonka kohteena on Isojärven kansallispuisto.

Rauman seurakunnan rippikouluihin osallistuu noin 90 prosenttia ikäluokasta. Vuonna 2005 syntyneet Rauman seurakunnan jäsenet saavat kotiin rippikouluoppaan ensi viikon aikana. Rippikouluun voi kuitenkin ilmoittautua, vaikkei olisikaan seurakunnan jäsen.

Rippikoulun voi käydä iltarippikouluna, päivärippikoulun ja leirin yhdistävänä yhdistelmäriparina tai rippileirillä. Rippileirejä järjestetään seurakunnan Karvatin ja Meriristin leirikeskuksissa sekä Lapin Narvijärven kesäkodilla.

Lisää aiheesta

Lukko ja Rauman seurakunta käynnistävät yhteistyön: jääurheilurippileirejä ja Kauneimmat joululaulut jäähallilla

Kysely: Rippikoulu saa nuorilta kiitettävän arvosanan

Rippikoulun vetovoima pysyy vakaana