Satakunnan Yrittäjät palkitsi vuoden 2023 yrittäjäaktiivisimpana kuntana Merikarvian. Vahva suunnannäyttäjä -kunniamaininta annettiin Raumalle.
– Merikarvia on jo vuosia panostanut yrittäjämyönteisyyteen ja onkin saanut siitä paljon kiitosta myös yrittäjiltä. Merikarvialla on myös valtakunnan suurin järjestäytymisaste, mikä kertoo tietysti yrittäjäjärjestön merkityksestä, mutta kyllä kunnankin toiminnalla on tähän varmasti suuri vaikutus, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Nina-Mari Turpela kertoo tiedotteessa.
Merikarvialla on panostettu myös yrittäjyyskasvatuksen strategiaan. Strategiassa on mukana myös tänä vuonna Poriin avattu Satakunnan oma yrityskylä. Satakunnan yrittäjien tiedotteen mukaan panostukset ovat vaikuttaneet siihen, että yrittäjyys onkin tällä hetkellä Merikarvian suosituin valinnaisaine koulussa.
Satakunnan Yrittäjät halusi myöntää myös kunniamaininnan Raumalle vahvasta työstä. Myös Raumalla kaupunki on sitoutunut yritysvaikutusten arviointiin kaikissa päätöksissään. Raumalla elinkeinotiimi on aktiivinen ja sen toiminta laajaa kaupungin hallinnossa. Raumalla on myös panostettu yrityspositiiviseen viestintään.
Palkinnot jaettiin Satakunnan Yrittäjien järjestämässä Yrittäjäaktiivinen kunta -seminaarissa Kokemäellä 15.11.