Rauman äänestysprosentti jäämässä erittäin pieneksi

Seurakuntavaalien innostus on jäämässä ennakkoarvioiden mukaan Raumalla pieneksi, vaikka Pyhän Ristin kirkossa jonoa oli lähes koko päivän. Kirkkoherra Seppo Sattilaisen arvion mukaan ennakkoääniä annettiin lähes saman verran kuin ääniä varsinaisena äänestyspäivänä.

– Äänimäärä olisi jäämässä siis noin 3 200 ääneen. Ennakkoäänet jäivät viime vaaleista, mutta kirkossa tuntui käyvän ihan hyvin väkeä.

Rauman seurakunnassa äänioikeutettuja on noin 27 000, joten äänestysprosentti on jäämässä huomattavasti viime vaalien 14,5 prosentista. Arvioiden mukaan prosentti olisi tänä vuonna noin 12.

Äänimäärät jäävät selvästi neljän vuoden takaisista lukemista. Silloin äänensä antoi 4 120 äänioikeutettua.

Rauman tarkka äänestysprosentti selviää arviolta kello 23 jälkeen, kun kaikki äänet on laskettu.