Rauman asfaltointityöt alkavat Syväraumasta tämän viikon lopulla

Määrärahaa on käytettävissä yhteensä 300 000 euroa.

Rauman kaupunki aloittaa kuluvalla viikolla tämän kesän asfaltointityöt. Liikkeelle lähdetään Syvärauman kaupunginosasta, Lahdenkadulta ja Syväraumankadulta torstaina 9.5. alkaen.

Katujen päällystämiseen ja peruskunnostukseen on tänä vuonna varattu 300 000 euroa. Teknisen valiokunnan hyväksymä lista päällystettävistä kohteista sisältää yhdeksän kohdetta eri puolilta kaupunkia. Niiden alustava kustannusarvio on 250 000 euroa, joten lista ei ole tyhjentävä, kertoo rakennusmestari Kari Uronen Rauman kaupungilta.

– Katuja ja kohteita on kymmeniä, ja urakoitsija pitkälti itse päättää etenemisjärjestyksestä. Työt pyritään tekemään alkukesällä ennen heinäkuun lomakauden alkua, Uronen valottaa aikataulua.

Asfaltointitöiden aikana työmaa-alueilla on liikenteenohjaus. Mahdolliset pysäköintikiellot on osoitettu liikennemerkein.

– Toivomme tietysti, että niitä noudatetaan. Haittaa pyritään aiheuttamaan mahdollisimman vähän.

Urakoitsijana kaupungin asfaltointitöissä toimii Skanska Asfaltti Oy.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut