Rauman biovoimalaitoksen vuosihuolto tänä vuonna poikkeuksellisen laaja: huoltotyöt alkoivat vappuna ja jatkuvat vielä juhannuksen jälkeen

Näin laajat turbiinin vuosihuollot tehdään kerran vuosikymmenessä, kertoo toimitusjohtaja.

| Päivitetty

 Rauman Biovoiman biovoimalaitoksella on käynnissä poikkeuksellisen laaja vuosihuolto, jonka tarkoitus on varmistaa tulevien talvien häiriötöntä tuotantoa.

Tämän kesän vuosihuollossa voimalaitoksen turbiini huolletaan perusteellisesti, samoin kuin laitoksen toinen kattila ja generaattori.

Työt alkoivat vappuna ja jatkuvat vielä juhannuksen jälkeen.

– Näin laajat turbiinin vuosihuollot teemme kerran vuosikymmenessä. Töiden aikana käymme turbiinin kaikki osat läpi ja huollamme ne. Samassa yhteydessä myös generaattorin roottori on lähetetty tarkastettavaksi valmistusmaahansa Saksaan. Lisäksi huollamme toisen voimalaitoskattilamme, kertoo Rauman Biovoiman toimitusjohtaja Timo Pitkänen.

Kesän aikana voimalaitos varautuu tulevaan talveen myös varastoimalla polttoaineita. Ne koostuvat yli 90-prosenttisesti hiilineutraaleista bio- ja kierrätyspolttoaineista.

– Polttoaineet riittivät menneenä talvena ja varastoimme parhaillaan polttoaineita ensi talvea varten. Pääpolttoaineitamme ovat metsäteollisuuden sivuvirrat. Polttoaineiden varastotilanne näyttää hyvältä tulevaa lämmityskautta ajatellen, sanoo Pitkänen.

Voimalaitos tuottaa prosessihöyryä UPM Rauman tehtaalle, kaukolämpöä Rauman Energian kaukolämpöverkkoon sekä sähköä. Rauman Biovoiman omistavat Pohjolan Voima Oyj 72 prosentin osuudella ja Rauman Energia lopun 28 prosentin osalta.

Voimalaitoksen kunnossapitopalvelut tuottaa UPM Rauma.

Päivitetty 12.01: Lisätty kuva turbiinihuollosta ja vaihdettu se jutun esikatselukuvaksi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut