Rauman Biovoiman laitoksella pyritään eroon lopuistakin fossiilisista polttoaineista – tänä keväänä testissä kaksi uutta biopolttoainetta

Kivihiili ja öljy muodostavat pari prosenttia laitoksen käyttämästä polttoaineesta, ja niistä halutaan eroon.

UPM:n Rauman-paperitehtaalle ja Rauman Energialle energiaa toimittavassa Rauman Biovoiman voimalaitoksessa laajennetaan bioperäisten polttoaineiden käyttöä entisestään. Asiasta kertoo enemmistön Rauman Biovoimasta omistava energiayhtiö Pohjolan Voima tiedotteessaan.

Tänä keväänä voimalaitoksessa testataan auringonkukansiemenen kuoripellettiä ja puusta erotettavaa bioligniiniä. Pohjolan Voima pyrkii luopumaan fossiilisista polttoaineista vuoteen 2025 mennessä.

Uusilla polttoaineilla pyritäänkin korvaamaan kivihiili, jota käytetään tällä hetkellä vara- ja lisäpolttoaineena. Bioperäistä korvaajaa etsitään myös öljylle.

Kivihiilen ja öljyn osuus laitoksen polttoaineista on vajaat kaksi prosenttia. Enemmistö muodostuu metsäteollisuuden puu- ja hakkuutähteistä, joiden lisäksi käytetään biolietettä ja erilliskerättyä kierrätyspolttoainetta.

Auringonkukkapelletin koepoltot biovoimalaitoksella ovat alkaneet jo maaliskuussa, bioligniinin polttoa testataan huhtikuussa.

– Tämä on osa Pohjolan Voiman pitkäjänteistä työtä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi. Tavoitteemme on rajata turpeen, kivihiilen, maakaasun ja öljyn käyttö markkinatilanteen mukaan käynnistys- ja varapolttoaineiksi. Vastaavasti kasvatamme uusiutuvien osuutta käyttämissämme polttoaineissa, Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen sanoo tiedotteessa.

Rauman Biovoiman toimitusjohtaja Timo Pitkänen puolestaan kertoo, ettei esimerkiksi turvetta polteta voimalaitoksella enää ollenkaan. Lopuistakin fossiilisista polttoaineista pyritään eroon mahdollisimman pian.

– Nämä uudet polttoainevaihtoehdot ovat varteenotettavia, sillä niiden käyttöönotto voisi tuoda merkittäviä päästövähennyksiä. Kivihiilen osuus polttoaineistamme on ollut noin prosentti, mutta se on tuottanut noin 10 prosenttia laitoksen CO-päästöistä, Pitkänen kertoo.

Öljyäkään ei toimitusjohtaja Pitkäsen mukaan laitoksella pala enää kuin käynnistyspolttoaineena. Öljyn osuus laitoksen polttoaineista on alle prosentti.

– Seuraava askel on löytää öljyn korvaava biopolttoaine, Pitkänen sanoo.

Koepoltoissa selvitetään nyt auringonkukan kuoripelletin ja bioligniinin polttoteknisiä ominaisuuksia ja soveltuvuutta laitokselle.

Bioligniini on puusta erotettava biokemikaalien valmistuksen yhteydessä syntyvä sivutuote. Auringonkukansiementen kuoripellettien raaka-aine puolestaaon auringonkukkaöljyn tuottamisesta jäävä kuoriaines.

– Tähän mennessä olemme jo ajaneet pieniä määriä auringonkukkapellettiä samoihin kattiloihin, joissa kivihiiltäkin on poltettu. Koepoltto on onnistunut ilman teknisiä muutoksia. Samanlainen prosessi käydään seuraavaksi bioligniinin kanssa, Pitkänen kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut