Rauman edustan öljylautta saatu puomitettua

Rauman edustalla Karvatin ja Partiokarin välissä kelluva öljylautta saatiin torstaina puomitettua 420 metrin pituisella öljypuomilla. Öljymäinen aine kerätään pois imeytysputkilon avulla. 

Merivartiosto otti torstaina päivällä näytteet vedessä kelluvasta öljymäisestä aineesta. Näytteet toimitetaan laboratoriotutkimuksiin.

Vajaan senttimetrin paksuisen ja kooltaan kolmen hehtaarin eli noin viiden jalkapallokentän suuruisen öljylautan alkuperää ei ole vielä pystytty selvittämään. Näytteitä tullaan ottamaan myös Rauman satamassa parhaillaan olevista laivoista.

Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Timo Lehtosen mukaan öljy saadaan imeytettyä muutamien päivien aikana pois. Töiden sujuvuutta helpottaa lähes tyyni merenpinta. Lautta ei siis uhkaa saarten rantoja.

- Jo talviteloille nostettu öljyntorjunta-alus Vilkk lähtee huomenna öljynkeräystoimiin. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun öljyntorjuntakoulutuksen saaneet ihmiset tarkastavat Karvatin ja Partiokarin rantojen lisäksi myös muita Rauman edustan rantoja, kertoo Lehtonen.

Öljylautan havaitsi torstaina aamukalassa ollut kalastaja. Hän ilmoitti havainnostaan Suomen ympäristökeskukselle jo kello 8.20 aikaan.