Rauman elinvoimaohjelman rakentaminen alkaa tässä kuussa

Suunnittelutyö alkaa työpajamuotoisilla sidosryhmätapaamisilla. Strategiassa kyse on siitä, millainen kaupungin halutaan olevan vuoteen 2030 mennessä.

Kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen on omalta osaltaan orkestroimassa kaupungin strategiatyötä. Arkistokuva: Juha Sinisalo

Rauman uuteen kaupunkistrategiaan sisältyvän elinvoimaohjelman rakentaminen alkaa tässä kuussa, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Strategiassa on kyse siitä, millainen Rauman halutaan olevan vuoteen 2030 mennessä, ja se sisältää kahdeksan erilaista ohjelmaa. Elinvoimaohjelma on niistä yksi, ja sen työstäminen alkaa sidosryhmätapaamisilla.

– Tapaamme sidosryhmien edustajia syksyn aikana viidessä työpajassa. Tapaamisten aiheet liittyvät esimerkiksi kaupunkitasoiseen investointiohjelmaan, ympärivuotisuuteen, liikenneyhteyksiin, keskustan ja merellisyyden kehittämiseen, elinkeinoelämään ja osaajiin sekä kansainvälisyyteen. Saamme työpajoista arvokasta tietoa elinvoimaohjelman laatimisen tueksi, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kertoo.

Ensimmäinen työpaja järjestetään keskiviikkona 31.8. klo 8–10. Tilaisuuteen kutsutaan Rauman kauppakamari verkostoineen sekä raumalaiset yrittäjät.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut