Rauman helmikuisen tapon yrityksen esitutkinta valmistunut – uhria muun muassa lyötiin teräaseella kotonaan

Arkistokuva: Juha Sinisalo


Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Raumalla 18. helmikuuta tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinnan, ja asia on siirtynyt syyteharkintaan.

2000-luvulla syntyneen miehen epäillään kohdistaneen uhriin voimakasta väkivaltaa yksityisasunnossa Rauman Karjalankadulla. Miehen epäillään muun muassa lyöneen uhria kaksi kertaa teräaseella vartaloon.

Epäilty ja uhri ovat entuudestaan toisilleen tuttuja, ja he olivat viettäneet iltaa uhrin asunnossa. Epäilty on vangittuna asiassa, ja syytteen nostamisen määräpäiväksi on määrätty 15. toukokuuta.

Lisää aiheesta

Kahden miehen käsirysy johti puukotukseen Raumalla – Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja