Rauman hoitajakoulutuksesta pelätty päätös

Satakunnan ammattikorkeakoulun hallitus teki sen, mitä Raumalla on keväästä asti pelätty. Hallituksen linjaus vie Raumalta koulutusta pois, mutta vastaavasti myös tuo kaupunkiin aloituspaikkoja eri koulutuslinjalle.

SAMK Oy:n hallitus on päättänyt, että nuorten sairaanhoitajakoulutus keskitetään Raumalta Poriin. Pois Raumalta siirtyy 36 aloituspaikkaa, mutta avoinna on vielä, millä aikataululla.

Eilen illalla kokoontuneen koulutusyhtiön hallitus päätti niin ikään, että se siirtää englanninkielisen liiketoiminnan koulutuksen kokonaan Raumalle. Lopullinen aloituspaikkojen määrä selkiytyy myöhemmin.

Sanomalehti Länsi-Suomi kertoo huomenna lisää SAMK:n ratkaisuista.