Rauman isot pikasäästöt tyrmätty - "Summa ja aikataulu epärealistisia"

Pieniä puroja tukitaan ehkä jo ennen kesää. Pääpaino on yhä talousohjelmassa.

| Päivitetty

Vaatimus 5 miljoonan euron pikasäästöistä jo tämän vuoden aikana ei johda toteutukseen, päätti Rauman kaupunginhallitus. Se tyrmäsi virkamiesesityksen, jossa vaadittiin päätöstä ripeästä säästökuurista jo ennen heinäkuuta.

Aikataulu ja summa olivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorven (sd.) mielestä epärealistisia.

– Pidämme siitä kiinni, että tehdään pysyviä ratkaisuja, ei paniikkiratkaisuja.

Jotain säästetään

Rauma on viime syksystä lähtien valmistellut nelivuotista Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelmaa, jonka tähtäimessä ovat 15 miljoonan euron säästöt.

Joitain pienempiä säästökohteita haetaan kuitenkin jo nyt. Kaupunginhallitus päätti, että se käsittelee 1.7. viimeisessä kokouksessaan ennen kesätaukoa sellaisia säästövaihtoehtoja, joita voidaan tehdä jo tämän vuoden aikana.

Leppikorpi ennakoi, että kyse on joistakin sadoista tuhansista euroista. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi investointien porrastamisia, ostopalveluista supistamista tai koulutusmäärärahoista tinkimistä.

– Tilanne on vakava, mutta ei 5 miljoonan euron säästöjä saada millään tässä vaiheessa kun henkilöstö ja toiminta on lukittu jo syyskauden ajaksi.

Synkkä ennuste

Pikaista 5 miljoonaan euron säästökuuria esittivät controller Salla Siivonen, taloussuunnittelija Tuula Varis ja talousjohtaja Henri Seppänen.

Esitys perustui tammi-huhtikuun osavuosikatsaukseen, jonka perusteella Rauman tämän vuoden tulosennuste olisi -20 miljoonaa euroa.

Toisaalta tulos voi tämän hetken haarukan mukaan olla jotain -13,7 ja -23,3 miljoonan euron väliltä. Vaihteluväli on siten 9,6 miljoonaa euroa ja tiedot täsmentyvät vuoden edetessä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut