Rauman kaupungin kaavoitukselle Satakunnan aluesuunnittelumitali 2020

Rauman kaavoitus sai palkinnon Satakuntaliiton maakuntahallitukselta. Myös entisten työntekijöiden panos mainittiin palkinnon perusteluissa.

Rauman kaupungin kaavoitus on saanut vuoden 2020 aluesuunnittelumitalin Satakunnan maakuntahallitukselta.

Mitali on maakuntahallituksen mukaan kunnianosoitus Rauman kaavoituksen nykyisille työntekijöille, mutta myös aikanaan kaavoitusosastolla töissä olleille kaavoituksen korkeasta tasosta, asiantuntemuksesta, suunnitelmallisuudesta ja prosessien hallinnasta.

Palkinnon vastaanotti kaupungin kaavoitusjohtaja Juha Eskolin. Hän kertoo, että kaavoitusosastolla ollaan ilahtuneita huomionosoituksesta.

– Yksikössämme on tehty vuosien ajan pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä kaupunkisuunnittelun näkökulmasta. Se on koskettanut luonnollisesti koko kaavoituksen henkilökuntaa. Arkinen aherrus ei useinkaan saa suurta huomiota, mutta pitkällä aikavälillä tulokset alkavat kiteytyä ja silloin ne on helpompi hahmottaa, Eskolin kertoo.

Satakuntaliiton edeltäjä Satakunnan seutukaavaliitto jakoi aluesuunnittelumitalin ensimmäisen kerran vuonna 1981.

Mitalin tarkoitus on kiinnittää yleistä huomiota Satakunnan ja sen eri osien hyväksi tehtävään alueelliseen alueiden käytön suunnitteluun ja kehittämistyöhön, sekä osoittaa toiminnalle kuuluva maakunnallinen arvonanto ja tunnustus.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut