Rauman kaupunki sai 1200 kesätyöpaikkahakemusta

Tarjolla on töitä tänä vuonna muun muassa terveyspalveluissa, kesäkerhoissa, leikkikentillä ja museokohteissa.

Rauman kaupungin yleinen kesätyöhaku päättyi perjantaina.

Kesätyöhakemuksia saapui kaupungille yhteensä 1 201 kappaletta. Lisäksi VAU! – Vauhtia alkavaan uraan -kesäyrittäjätoimintaan haki 15 nuorta.

Kaupungilla on tänä kesänä tarjolla noin 150 kesätyöpaikkaa. Kesätyöntekijöitä haettiin muun muassa terveyspalveluihin, kesäkerhoihin, museokohteiden avoinnapitotehtäviin ja puistotöihin. Kesätyötä on tarjolla myös esimerkiksi matkailuneuvonnassa, liikennepuistossa ja leikkikentillä.

Lisäksi Rauman kaupungin nuorisopalvelut palkkaa nuorten kesätyöviikoille 14–17-vuotiaita nuoria. Paikkoja on 100 ja hakijoita oli tänä vuonna 128. Kesätyöviikot toteutetaan neljän tai viiden päivän jaksoissa ja ne ajoittuvat ajalle 3.–14.6.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut