Rauman kaupunki tarjoaa kesätöitä mahdollisuuksien mukaan

Joidenkin kesätyöpaikkojen täyttämistä hankaloittaa se, että kaupungilla on tarve työllistää niitä omia työntekijöitä, joiden työnteko on koronavirustilanteen takia keskeytynyt.

Rauman kaupunki on linjannut, että varsinkin 14–17-vuotiaiden nuorten kesätyöt pyritään järjestämään normaaliin tapaan. Myös nuorten kesätyöviikot halutaan järjestää, mikäli se on koululaisten loman aikana mahdollista.

Kaupungin tiedotteen mukaan joidenkin kesätyöpaikkojen täyttämistä hankaloittaa se, että kaupungilla on tarve työllistää niitä omia työntekijöitä, joiden työnteko on koronavirustilanteen takia keskeytynyt. Tilanteeseen vaikuttaa myös se, että monen kaupungin toimipisteen toiminta on keskeytetty tai työntekijöitä on siirtynyt etätöihin.

─ Tilanne on poikkeuksellinen ja aika kimurantti, koska emme voi luvata täyttävämme kaikkia paikkoja, joihin kesätyöntekijöitä haettiin. Koronatilanteen kehittyminen ja valtioneuvoston tulevat linjaukset ratkaisevat paljolti mahdollisuuksiamme työllistää. Jos joku on kuitenkin jo saanut kotiin päätöksen valinnastaan eikä tuleva työpaikka ole suljettuna, työstä on kirjallinen tai suullinen sopimus ja kesätyöntekijä on ilmoittanut ottavansa paikan vastaan, pyrimme kesätyöpaikan järjestämään, henkilöstöjohtaja Marika Alho-Malmelin kertoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut